POLIITTISTA DOKUMENTTIA ETSIMÄSSÄ.Iikka Vehkalahti 22.11.08
Missä luuraa poliittinen dokumenttielokuva Suomessa tänään? Vai luuraako se missään sen ihmeemmässä kuin politiikan tekijätkään. Vaisua kaikkialla?
Poliittinen elokuva on useimmiten ymmärretty valtaan kriittisesi suhtautuvana ja useimmiten asemmistolaisena, se on paljastanut imperialismin rikokset ja kapitalismin kauheudet, suuryhtiöiden kavaluuden ja poliitikkojen korruptoituneisuuden
Tämä 1970-luvun perinne alkoi murentua vasta 1990-luvulla jolloin moni dokumentaristi erityisesti Euroopassa ryhtyi tekemään elokuvia itsestään tai perheestään.
11/9 käänsi maailmanlaajuisesti dokumenttielokuvien suuntaa kohti yhteiskuntaa ja kohti politiikkaa. Pelkästään USAssa on tuotettu hyvin suuri määrä dokumentteja Irakin sodasta ja Afganistanista. Voittopuolisesti kriittisesti Bushiin suhtautuvia, etunenässä Mooren Fahrenheit, mutta mielenkiintoisimpina elokuvina Jaresckin Why We Fight, Gibneyn Taxi To The Dark Side, Not End In Sight ja Langleyn Iraq Fragments ( jota ei Suomessa ole ikävä kyllä esitetty).
.
Mutta parhaimmillaan poliittinen dokumenttielokuva on vielä enemmän; se on kyseenalaistanut vallitsevia arvoja ja näkemyksiä, ravistellut näkemään todellisuuden toisin, ylittänyt ahtaan puoluepoliittisen ajattelun ja noussut humanistiseksi, yleisinhimilliseksi herättäjäksi saaden katsojan – edistyksellisenä itseään pitävänkin – arvioimaan omaa itseään suhteessa
yhteiskuntaan.
Henkilökohtaisesti minuun ovat kolahtaneet mm. Resnaisin Yö ja usva, Hurwitzin Strange Victory, Watsonin Kalamatka, Cry From the Grave, Honkasalon Melancholian 3 huonetta, Rustaniuksen Punaiset esiliinat, Lachende Man, Patrick Jeanin Children of Borinage, Ophulsin Hotel Terminus. Kolahtaminen ei tarkoita että nämä olisivat parhaat poliittiset dokumenttielokuvat mitä on tehty. Kolahtaminen johtuu – kuten jokainen tietää – niin monesta asiasta.
Mutta tehdäänkö tänä päivänä Suomessa poliittista dokumenttielokuvaa? Esim. John Websterin Katastrofin aineksia, Haasen, Naukkarisen ja Niskalan Jos meillä ois valta, Lyytisen Kainuun tähti,Toisen suomen porukan Kone 17, Tarja Mattilan Tupakkatytöt.
Ne kaikki ovat poliittisia elokuvia jotka asettavat vallitsevat käytännötä, päätökset tai arvot kyseenalaisiksi?
Vai onko niin, että niitä ei koeta varsinaisesti poliittisiksi, koska niiltä puuttuu vastavoima, niitä vastaan ei ole hyökätty, niitä ei ole kielletty, niitä ei ole koettu vaarallisiksi.?
Yleinen näkemyshän on, että että tehtaiden sulkeminen ja öljyn kuluttaminen eivät ole hyviä asioita.
Kun Rustanius lahtaa valkoiset lahtarit Uhrit elokuvassaan se herätti tunnekuohuja, joita poliittiselta elokuvalta odotetaan, vaikka Rustanius vain esitti hyvin hyvin elokuvallisesti faktat siitä, kuinka tarpeettomasti punaisia teloitettiin ja teloitettiin kansalaissodan päättyessä ja päätyttyä.
Mutta muuten, eipä Suomessa paljon saada reaktioita aikaan tai reagoida. Kun Thomas Balmes teki Nokia-elokuvansa ”Säädyllinen tehdas”, BBC katsoi ensin että dokumentin esittäminen ei ole mahdollista BBC:n lakiosaston näin monisivuisessa kirjeessä todettua.
Dokumenttiprojekti esitti elokuvan, jonka Nokia oli nähnyt etukäteen, Kiinassa toimiva saksalainen alihankkijayhtiö ei myöskään reagoinut dokumenttiin (kuten ei pahemmin suomalainen lehdistökään) ja niinpä varovainen BBCkin esitti Säädyllisen tehtaan, joka on melkoisen erinomainen elokuva. Ja poliittinen.
Ps. Lens Politica pyörii parhaillaan Helsingissä ja keskustelee sunnuntaina poliittisesta dokumentista. Ikävä kyllä moni suomalainen dokumentaristi on silloin jo Amsterdamissa, Idfassa.
