Unohtumattomia hetkiä
Loppujen lopuksi muistamme elämästämme vain joitakin hetkiä. Mutta jollemme muistaisi niitä, olisiko elämäämme olemassa ?
Jos hyväksyy edellisen lauseen, niin päteekö sama dokumenttielokuviin?
Huomaan, että monesta elokuvasta muistan hetken tai hetkiä,mutta en välttämättä itse elokuvia.Onko niin, että juuri nuo hetket valaisevat todellisuutta kirkkaammin kuin pitkäkin harmaus ?
Kommunikoivatko nuo valistuneet hetket syvemmin kanssani kuin hetkellinen tiedollinen tai viihteellinen kokemus joka minulla on elokuvaa katsellessani?
Mitä minä viimeksi nähdyistä muistan ?
Miesten vuorosta kohtauksen, jota ei saa paljastaa katsojille etukäteen.
Suomea rakentamassa dokumentista perheenisän kiipeämässä portille ja tarkistamassa kattolamppua väännellen, kuinka hyvin perheen äiti ystättärineen oli viiniä nauttiessaan edellisenä iltana maalannut keittiön seinän.
Alpo Rusi hihittelemässä Epäilyksen varjossa Stasin punkassa aluspaidallaan, että ”Kaksi Pekkaa....hihiii...” tai Olli Ainola vastaamassa kysymyksiin Suoposta.
Vanhemmista ? Sot
akuvaajassa James Nachtaway hitaasti ja varovasti kävelemässä kohti indonesialaista perhettä, joka elää rautatien raiteiden vieressä isän ollessa invalidi ja tapa, jolla yhdellä nyökkäyksellä Nachtaway rakentaa luottmuksen ja hyväksynnän valokuvan otolle.
Leo Hurwitzin Strange Victoryn lehtikioski, josta myydään sanomalehtiä kertomaan, että sota on ohitse.
Lasse Naukkarisen No Commentsin valtiopäivän avajaiset Helsingin Vanhan kirkon puistossa.
Onko sillä merkitystä, mitkä ensimmäisenä tulivat mieleen ?
