Olen miettinyt, miksi Kemijärvi-dokumentti keräsi niin vähän katsojia. Ovatko dokumenttien aiheet vääriä? Vai onko televisio vino?
 
Tiistai-illalla esitetty Kemijärvi-dokumentti ” Jos mulla olis valta” (olen samaa mieltä, nimi on todella huono) keräsi vähän katsojia. Vähemmän mitä odotimme. Paljon ei tosin odotettukaan, etukäteen tiedettiin, että moni katsoja pitäisi aihetta ”kuluneena” ja ” paljon käsiteltynä”, vaikka elokuva oli tuore, liikuttava ja hyvin tehty. Ja ajankohtainen.
 
UPM ja Enso ilmoittivat seuraavana aamuna laajoista irtisanomisista ja puunjalostusteollisuuden toimet koskettavat paitsi suoraan kymmeniä tuhansia ihmisiä myös koko Suomea, niin paljon olemme olleet ja olemme naimisissa puun ja metsän kanssa.
 
Mutta. Kokemus osoittaa, että työttömyyteen, irtisanomisiin, köyhyyteen liittyvät elokuvat eivätole välttämättä katsojamagneetteja. Miksi? Koska ne tarinat jo tiedetään, koska niitä tarinoitaei haluta nähdä, koska asioihin ei uskota pystyttävän vaikuttamaan, koska katsojia kiinnostavat muut tarinat.
 
Televisionkatsojien suurta massaa kiinnostavat varmasti muut tarinat.
Big Brother vetää tasaista puolta miljoonaa katsojaa samaan kellonaikaan Dokumenttiprojektin kanssa.
 
Katsojia keräisikin varmasti myös dokumenttielokuva esimerkiksi seuraavista aiheista:
 
-         suomalaisten prostituoitujen elämä ja kokemukset
-         cinema verité dokumentti huippuhuorasta Helsingissä
-         seurantadokumentti Sedu Koskisen tai Vesa Keskisen elämästä
-         Kimi Räikkösen kujanjuoksu
-         Helsingin huumepoliisiin toiminta
-         Turhan julkun tarina
jne…
 
Päinvastoin kuine ehkä joku kuvittelee: Juuri tällaisia ”halpoja” ja ”myyviä” aiheitat oivoisin dokumenttielokuvantekijöiden tarjoavan. Mutta vain, jos elokuva kertoisi enemmän, syvemmälti kuin vain sen, mitä muu julkisuus on jo kertonut.
 
Ja se on jo vaikeaa. Dokumenttiprojektissa olemme yrittäneet useaan kertaan aina Tanja Karpelasta lähtien, mutta vain Kansalainen Jussila on edennyt esityskelpoiseksi dokumentiksi asti.
Miksi? Koska access on vaikeaa, koska pinnallisesta ihmisestä ei löydy paljon muuta kuin pintaa,koska vain harva tekijä tarttuu halpoihin aiheisiin
 
Mutta pitäisi yrittää. Shakespearen näytelmien aiheet olivat ”halpoja”: murhia, sukurutsausta, vallanhimoa jne… ja silti lopputulokset olivat yleviä.  
 
Muistaen samaan aikaan, että Suomessa on satoja tärkeitä, katsojia koskettavia, piilossa olevia,vaiettuja tai unohdettuja tarinoita. Ja liian harvoin niihinkään tartutaan.
 
Ja ennenkaikkea, kun televisio on "muuttunut" yhä enemmän ja enemmän
halvaksi viihdelaatikoksi ( "shitbox" sanovat usein USAssa) kysymys on myös, kuinka paljon ja minkä perässä juostaan ?
 
 

Miten syntyi "Jos mulla olis valta" dokumenttielokuva. Antti Haase, yksi elokuvan ohjaaista kirjoitti tapahtumien kulun keväällä 2008.Katso dokumentti Areenasta.
Lokakuu 2007
Kemijärven sellutehtaan lakkauttamispäätös julkaistaan. Tapaan saunaillassa Kukkolankoskella valokuvaaja Jaakko Heikkilän. Hän on juuri tullut valokuvaamasta Stora Enson toimitusjohtaja Karvisen vierailua Kemijärvellä. Jaakko hehkuu innostusta: ”Kemijärvellä on syntymässä kansanliike!”. Innostus tarttuu minuunkin. Tässä olisi hyvä dokumenttielokuvan aihe. Ryhdyn keräämään lehtiartikkeleita tapahtumista Kemijärvellä. En löydä dokumenttielokuvalle mielenkiintoista tuoretta näkökulmaa, myös tarinan runko on auki.
Tammikuu 2008
Iikan pyynnöstä pidän puheen Yleisradion Isolla Pajalla Lönnrot –projektin lanseeraustilaisuudessa. Vertaan puheessani Kemijärven sellutehdasta Kalevalan Sampoon.
Luen lehtiartikkelin Lapin Kansasta: massaliike tekee junalla suuren mielenosoitusmatkan Helsinkiin tammikuun lopussa. Artikkelin lopussa kerrotaan, että Kemijärven Kallaan koulun 6. luokkalaiset osallistuvat mielenosoitusmatkaan. Lapset haluavat esittää presidentille kysymyksen: ”Mitä presidentti aikoo tehdä Kemijärven hyväksi?”. Tässä olisi dokumenttielokuvalle puuttuva näkökulma ja tarinalle runko! Ajattelen apeana: joku varmasti on jo tekemässä aiheesta dokumenttielokuvaa.
Torstai 24.1.
Saan idean: Isien merkit -dokumenttielokuvan (edellinen ”ryhmätyönä” ohjattu elokuvani) voisi esittää kemijärveläisille junamatkan aikana. Elokuvassa on samoja teemoja kuin kemijärveläisten toiminnassa: pieni lappilainen yhteisö vastaan ”Helsingin mafia” (Kalevan -kansa vs. Pohjolan -kansa).
Perjantai 25.1.
Olen sopinut tapaamisen POEM:n Anne Laurilan kanssa. Kerron hänelle ideani Isien merkit -elokuvaesityksestä junassa. Anne pitää ideasta ja lupaa auttaa kemijärveläisten kontaktoinnissa. Kysyn Annelta ohi mennen: ”Onko kukaan tekemässä Kemijärvestä dokumenttielokuvaa?” Annen tietojen mukaan ei ole. Anne kertoo, että Kemijärven kaupunginjohtaja Korva on tarjonnut hänelle dokumenttielokuvan tekemistä. Anne ei sitä kuitenkaan ehdi tekemään. Kerron olevani kiinnostunut dokumenttielokuvan tekemisestä Kemijärvestä Kallaan koulun lasten näkökulmasta keskittyen lappilaisten karvalakkilähetystöjen perinteitä kunnioittavaan mielenosoitusmatkaan Helsinkiin junalla. Anne kannustaa minun tarttumaan aiheeseen. Palaverin jälkeen n. klo 15:30 soitan Isien merkit –elokuvan tuottajalle Juha-Iisak Koivistolle. Kerron hänelle elokuvaesitysideastani. Sovimme, että Juha-Iisak soittaa Iikalle. Iikalla voisi olla kontakteja elokuvateattereihin Helsingissä, joissa elokuvan voisi näyttää mielenosoituspäivänä kemijärveläisille. Sivulauseessa mainitsen uudesta dokumenttielokuvaideasta. Ehdotan, että Juha-Iisak voisi samalla mainita puhelimessa siitäkin Iikalle. Juha-Iisak innostuu ideasta. Puhelin soi noin varttitunnin päästä. Hengästyneenä Juha-Iisak kertoo: ”Nyt lähdetään tekemään elokuvaa: Iikka on messissä!”
Lauantai 26.1.
Kasaan kuvausryhmää ja suunnittelen kuvauksia seuraavalle päivälle. Pääministeri Vanhanen vierailee Kemijärvellä. Massaliike aikoo toteuttaa hiljaisen mielenosoituksen kaupungintalon edessä. Anne Laurila soittaa ja kertoo järjestäneensä kontaktin Kallaan koulun 6. luokan opettajaan. Hän on suhtautunut elokuvaideaan positiivisesti. Illalla ajan Kemijärvelle Risto Hurun kanssa.
Sunnuntai 27.1.
Kuvaamme Riston kanssa pääministeri Vanhasen vierailun Kemijärvellä. Tutustun 6. luokan opettaja Marko Nampajärveen. Vierailemme illalla Kallaan koulun pihalla. Koulun vieressä näen kerrostalon, jossa ikkunat ammottavat mustina. Kerrostalon purkua ollaan aloitettamassa. Sanon Ristolle: ”Tuolla olisi hyvä kuvata kohtaus, jossa pari poikaa koulusta seikkailee kerrostalossa taskulampuilla”. (Kohtaus toteutuu kuvausten aikana.) Kemijärveläinen Heidi Puikko (elokuvan tuleva tuotantopäällikkö) on thenyt taustatyötä. Paluumatkalla Rovaniemelle autossa on hiljaista: tuleeko tästä mitään? Soitamme Iikalle. Kerron näkemästäni (koulu, opettaja, kerrostalo, Iikka arvioi, että tässä on paljon elokuvan aineksia kasassa. Sovimme, että pidämme puhelinpalaverin seuraavana päivänä.
Maanantai 28.1.
En nuku yöllä montaa silmäystä: mihin oikein olen ryhtymässä? Risto Huru tulee työhuoneeseeni Kemi-Tornion ammattikorkeakoululla juuri ennen puhelinpalaverin alkua. Hän kertoo, ettei voi jatkaa projektissa mukana. Ristolla on meneillään opiskelijoiden lyhytelokuvien opetustyöt, joista hän ei voi irrottautua. Ristoa myös epäilyttää, ettei dokumenttielokuvassa ole käsikirjoitusta ja kuvausten pitäisi alkaa huomenna. Soitamme Iikalle. Iikka kertoo, että Lasse Naukkarinen voisi olla kiinnostunut osallistumaan elokuvan ohjaukseen. Lassella on paljon kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Risto kertoo Iikalle ratkaisustaan. Seuraa avainhetki: elokuvaprojektin kaatumisesta tai jatkamisesta päätetään NYT. Iikka kysyy: ”Pitääkö tämä elokuva tehdä?” Vastaan: ”Mielestäni tämä elokuva-aihe on todella tärkeä. Haluan pistää itseni peliin, jos olet Iikka valmis ottamaan riskin. Kaadumme sitten saappaat jalassa, jos niin käy.” Iikka: ”Selvä, no sitten tämä elokuva tehdään.” Asetan ainoaksi ehdokseni, että Lasse osallistuisi myös projektiin. Yksin työskentely tällaiselle aikataululla ja näin haastavassa kuvaustilanteelta tuntuu ylivoimaiselta. Hetken päästä Iikka soittaa: ”Lasse on messissä!” Soitan Lasselle ja suunnittelemme kuvauksia. Illalla rekrytoin Anne Laurilan aviomiehen Janne Niskalan mukaan kuvauksiin.
Tiistai 29.1.
Kasaan kuvauskaluston ja suunnittelen kuvauksia. Iltapäivällä ajan Rovaniemelle, jossa tapaan Lassen. Olen sopinut tapaamisen Rovaniemen juna-asemalle myös äitini kanssa. Äitini kysyy Lasselta äidillisesti: ”Miten tuo meidän Antti pärjää siellä kuvauksissa?!” Lasse vastaa vakaalla äänellä: ”Kyllä minä huolehdin siitä.” Lassen vastaus ja rauhallisuus vierittää suureen painolastin harteiltani. Kyllä tässä hyvin käy!
Keskiviikko 30.1.
Kuvaukset alkavat. Kuvaan Lassen kanssa Kallaan koululla ja Janne Niskala keskittyy massaliikkeen kuvaamiseen.
Elokuvan kuvausten aikana näen Kallaan koulun seinällä oppilaiden tekemän jäljennöksen Gallen-Kallelan teoksesta ”Sammon ryöstö”. Kuvaan tilanteen, jossa massaliikkeen edustaja ja Marko kävelevät taulun ohi suunnitellen Helsingin matkan yksityiskohtia. Helsingissä mielenosoituksen aikana kuvaan banderollin, jossa lukee: Sammon ryöstö!
Keskiviikko 7.2.
Kuvaan Kemijärven etablointikuvat ja ajelen illalla lopen uupuneena - mutta onnellisena Tornioon.
 

Tai onhan meillä poliittisia dokumentaristeja. Heikki Huttu-Hiltusen elokuvahanke suomalaisesta metsäteollisuuudesta on kehittynyt vuodessa huimasti.
 
Vuosi sitten hän reagoi Kemijärven sellutehtaan sulkemiseen matkustaen heti kotikonnuilleen pohjoiseen, kuvaten ja haastatellen kemijärveläisiä. Materiaali muistutti A-studion kuvaamia.
 
Elokuvan nimi oli silloin ” En ymmärrä”, dokumentti siitä miten Heikki Huttu-Hiltunen ei ymmärtänyt , miksi voittoa tuottava tehdas suljetaan.
 
Nyt vuosi myöhemmin, monenko käsikirjoitusluonnoksen ja keskustelun jälkeen,elokuvan keskiössä on paljon suurempi kysymys. Mitä on tapahtunut hyvinvointiyhteiskuntaa, tasa-arvoisuutta, rehellisyyttä, demokratiaa ja toisen kunnioittamista arvostavalle Suomelle? Onko rahauskovaisuuden syöpä tuhoamassa suomalaisen demokratian ja ihmisyyden meissä jokaisessa ?
 
Dokumentti, joka lähtien liikkeelle Kemijärvestä etenee taaksepäin tekijän lapsuuden aikaan ja laajenee käsittelemään mitä Suomelle ja katsoen mitä me suomalaiset edustamme maailmassa.
 
Kyllä: suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, päiväkodit, terveydehuolto,kansalaisyhteisksunta rakennettiin hyvin paljon metsäteollisuduen ”vihreän kullan” varaan. Ja metsäteollisuus raiskasi metsiä ja sellutehtaat saastuttivat vesiä: Suomen rakentamiseksi.
 
Mutta miksi nyt suljetaan kannattavia tehtaita ? Tasa-arvon edistämiseksi, hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi, vanhusten hoidon järjestämiseksi ? Ei, vaan voiton maksimoimiseksi. Ja tämä näkyy Kemijärveä selvemmin Brasiliassa.
 
Ja vielä kauemmas Huttu-Hiltusen ajattelu etenee. Kysymys ei ole vain ”pahasta” metsäteollisuudesta, vaan meistä kaikista, jokaisesta meistä. Ihmisen ahneudelle, pedolle, on annettu tilaa kasvaa ja tulokset ovat nähtävissä kaikkialla, mediassa, politiikassa, kasvatuksessa,
perheissä.
 
Ja monia muita kaikista olennaisimpia kysymyksiä pyrkii Huttu-Hiltunen essee-elokuvahankkeessaan käsittelemään. Edessä on vielä matkaa ennen kuin elokuva on tuotantovalmis ja rahoitus kasassa, mutta ehdottomasti: juuri tällaisia elokuvia Suomi tarvitsee tänään.
.

If you want to make your own festival, faced in front of your computer, Doc Air offers you quality. Check it yourself, and be aware that here you find an excellent selection of Czech directors to be carefully studied - like Karel Vachek, the late Pavel Koutecky, Jan Gogola, Miroslav Janek. But also films by international "stars" like Chris Marker, Jørgen Leth, Michael Glawogger and Ulrich Seidl. Around 250 short and long films, good annotations for each films and a well written newsletter to subscribe to. And cheap it is. End of my promotion. Here is a clip from the site´s own presentation:

Doc Air is the first and only portal for the online distribution of documentary film in Central and Eastern Europe. It does not matter whether you are a film professional or not. Doc Air is a documentary heaven for anyone who has a great interest and at least a little money... Doc Air offers a selection of important contemporary documentary films from all over the world. Doc Air films are presented in cooperation with various European documentary film festivals
Legally and for a minimum fee, you too can watch or buy a film by mere playing or downloading it in one of the three offered formats. The majority of the films are charged as follows: you will pay 1 Euro for a stream, DivX format download will cost you 2.5 Euro, DVD quality 5 Euro.
Photo from Glawogger: Megacities.
http://www.doc-air.com