Huhut dokblogin kuolemasta ovat liioiteltuja. Vielä enemmän liioittelua ovat ajatukset ”dokumenttielokuvan näivettymisestä”. Eiköhän kaikki pikku hiljaa asetu uusille paikoilleen. Tulossa syksyllä on todella vahvoja suomalaisia dokumentteja.

Meikäläinen aloittaa uuden blogin ”Vierailija” Tampereen yliopiston sivustolla 1.9 alkaen. Tavoitteenani on käsitellä siinä laajemminkin mediaa ja yhteiskuntaa sekä tietysti tarkastella yliopistomaailmaa vierailven professorin näkökulmasta. Mutta silloin tällöin kirjoittelen myös dokblogiin,joka piakkoin saanee uuden vetäjän.

Mutta kuten sanottu: vahvoja dokumenttielokuvia on tulossa. Ja moni niistä on poikkeuksellisen vahva poliittisesti.

Elokuvateattereissa pyörii hyvällä menestyksellä Mika Kaurismäen Mama Africa. Ja Miriam Makeba on ainutlaatuinen ( oli eläessään Dprojektin toimest käynnistämäni Steps For The Futuren suojelija ja melkoinen madame vai pitäisikö sanoa juuri Mama?).

Hanna Mayslesin Kerjäläiselokuva on vilpittömyydellään kaikki karikot sisvuuttava tarina Romanian mustalaiskerjäläisistä Suomessa ( ja Kreikassa ja Romaniassa). Ehdotomasti tapaus tullessaan Dprojektissa syksyllä.

Ville Suhosen Jäämarssi puolestaan pysäyttää veret kertomalla vuosien 1941-42 ( eli kun Suomessa puhuttiin Suur-Suomesta) vankileireistä – eikä vain Karjalassa, vaan myös Suomessa. R&A:ssa ensi-iltansa saava elokuva saa Mannerheimin ystävät varpailleen.

R&A:sssa saa ensi-iltansa myös Kimmo Koskelan Ice Bellows, Kimmo Pohjoisen tarina. Melkoinen pakkaus on sekä Kimmo että elokuva. Mutta hienosti on kuvattu eksoottisuudellaan maailmaa valloittavan harmonikkataiturin työt.

Syksyn toiseen festivaaliin Lens Politicaan sijoittuu veteraaniohjaaja Gideon Gitain UM Shumum, joka käy lävitse Israelin suhdetta kansainväliseen yhteistöön – erityisesti YK – ja suomalaissotilaan kuolemaa Libanonin sodassa. Elokuva saa varmasti Israelin ystävät liikkeelle, viakka tekijä onkin juutalainen, joka rakastaa heprean kieltä.

Erinomaisesti kuvattu ja vahva Katja Gauriloffin Purkitettuja unelmia on kuvattu yhdeksässä maassa. Elokuva kertoo yhden Ravioli-purkin tarinan, elintarviketeollisuuden luonteesta ja työntekijöiden unelmista.
Tulee varmasti löytymään monen festivaalin ohjelmistosta ja elokuvateatterista ennen televisiota.

Mika Koskisen Punaisen metsän hotelli on ainakin minusta pikkeuksellinen elokuva, lähes trillerimäinen tarina metsänistutuksista, Kiinasta, Stora Ensosta ja tavallisten ihmisten oikeuksista. kaikki ei olee vihreää, mikä siltä näyttää...

Ja aivan omanlaatuinen maailmansa avautuu Pekka Niskasen elokuvassa Virtuaalinen sota, joka kertoo tsetseenipakolaisista Suomessa, verkossa ja tiedotusvälineissä käytävästä ”sodasta”, jossa ovat osapuolina tsetseenit, Venäjä, suomen-ruotsalainen liikemies ja suomalaiset Venäjän ystävät.

Mika Taanilan valmistuvaa Olkiluoto-elokuvaa en ole nähnyt, mutta kaikki kaiut kertovat, että on tulossa merkittävä teos ja ensi vuoden alsuta lähtienhän suomalsiten dokumenttielokuvien esityspaikka on uusi Dokumenttiprojekti, johon on yhdistetty Ykkösdokumentti ja vanha Dprojekti.

Tämän vudoen aikana Dokumenttiprojektissa nähdään vuoden lopussa Pirjo Honkasalon ITO, joka vain vahvistaa mestariohjaajan mainetta poikkeuksellisena taiteilijana.

Dprojektin syksyn ulkomaisia voi käydä katsomassa kotisuvuilla, tulossa ovat mm. Oscar-voittaja Inside Job, Doc Loungesta tuttu The Oath ja Vitali Manskin häiritsevä Virgins.
 

Dokumenttiprojekti esitti sunnuntaina ukrainalaisen ohjaaja Lodzinskin elokuvan Leningradin piirityksestä. Dokumentti herätti kaksi hyvin erilaista reaktiota, jotka ovat oikestaan hyvin kuvaavia.

Lodzinskin dokumentissa ei ole selostustekstiä eikä haastatteluja. Se vain näyttää arkistomateriaalin avulla Leningradin piirityksen julman tarinan : piirityksessä kuoli 500 000 ihmistä. Eri jaksojen välillä on mustga himmennys ja arkistomateriaaliin on rakennettu aika pienieleinen äänimaailma.

Sain seuraavana päivänä kaksi palautetta. Toinen oli ärtynyt ja sisällöltään seuraava:

" Miten voidaan ajaa tuollainen dokumentti ilman selittämistä. Kyllä minä vanhempana ihmisenä tiedän historian, mutta nuoremmat eivät kyllä ymmärrä koko jutusta mitään."

Toinen palaute tuli 17-vuotiaalta. " Kiitoksia että ette pilannut dokumenttia selostusäänellä, pääsin sisään siihen maailmaan missä ihmiset elivät Leningradissa. Hurja juttu ja pysäytti rajusti. Googlasin jälkeenpäin paljon tietoa koko jutusta."

Väitteeni on: ero näiden kahden reaktion välillä on melkoinen.

Oma kantani? En ole varaukseton Lodzinskin ihailija, mutta aivan toisessa avaruudessa se liikkuu kuin esimerkiksi sattumalta vähän aikaa televisiossa näkemäni ns. dokumentti Eichmanin pidätyksestä. Siinä puhuttiin ja selitettiin kaikki niin puhki, että 5 minuuttia riitti tätä tavallista televisioskeidaa.

Pitkän prosessin jälkeen YLE lähetti tänään tiedotteen siitä, mitä dokumenteille oikein yhtiössä tapahtuu. Keskeinen muutos on Ykkösdokumentin ja Dokumenttiprojektin yhdistäminen yhdeksi ohjelmapaikaksi ykkösen maanantaihin klo 21.30.

 

Tänään kaksikin ihmistä kysyi, että miksi dokblogissa on olltu hiljaista. Yksinkertainen syy: niin pirusti hommia, kun yritän päästä lomalle ennen juhannusta aloittaakseni elokuun alusta mahdollisimman puhtaalta pöydältä vuoden kestävän vierailijaprofessorin homman Tampereen yliopistossa.

Ja sen verran on ollut vääntöä ja keskustelua dokumenteista Ylessä ilman aivan lopullista selvyyttä, että sekin on vaikuttanut.

No tänään on voitu asiasta tiedottaa.Julkisuuteen lähetetyn tiedotteen sisältö oli:

Yle tuo kotimaiset dokumentit parempaan katseluaikaan


Yleisradio keskittää kotimaiset dokumentit uudelle maanantai-iltaan TV  1:lle  klo 21.30 sijoittuvalle ohjelmapaikalla vuoden 2012 alusta. Ohjelmapaikkaan yhdistetään nykyisen ohjelmiston YLE TV1:n Ykkösdokumentti sekä YLE TV2:n Dokumenttiprojekti, jonka nimeä ohjelmapaikka tulee kantamaan.

Uudistuksen taustalla on Ylen tv-kanavien profiloiminen toisistaan erottuvampaan suuntaan. Keskittämällä kotimaiset, suomenkieliset dokumentit yhdelle ohjelmapaikalle vahvistetaan ohjelmien löydettävyyttä ja huomioarvoa. Ohjelmapaikka pyrkii kehittämään ennen kaikkea aihelähtöistä, juuri televisioon sopivaa dokumenttituotantoa, mutta Yleisradio tulee edelleen jatkamaan laadukkaiden dokumenttielokuvien tukemista. Osa uuden ohjelmapaikan sisällöstä tuotetaan Yleisradion sisällä, osa entiseen tapaan Ylen ja itsenäisten yhtiöiden yhteistuotantoina yhteistyössä mm. Suomen Elokuvasäätiön ja AVEKin kanssa.

Uuden ohjelmapaikan kesto on pääosin tunti, mutta myös pitkien dokumenttielokuvien esittäminen on mahdollista. Kotimaisten dokumenttien lisäksi ohjelmapaikalla esitetään vuosittain noin 20 kansainvälistä huippudokumenttia.

"Muutoksella halutaan korostaa dokumenttien asemaa ohjelmistossamme. Katsojille kotimaiset dokumentit tarjotaan nyt yhdellä ohjelmapaikalla, parhaaseen katseluaikaan. Yle tuo parhaat dokumentit tv-katsojan ulottuville ", toteaa Ylen televisiopäällikkö Riitta Pihlajamäki.

No, mitä tämä tarkoittaa ?

Katsojalle sitä, että ei tarvitse odottaa keskiviikkoyötä nähdäkseen Dokumenttiprojektin ensi-esityksiä vaan kotimaiset dokumentit ovat todellisella aitiopaikalla alkaen klo 21.30 maanantaina.

Toiseksi YLE on tehnyt tahdonilmaisun, jossa pyritään viemään eteenpäin juuri televisiolle istuvaa aihelähtöistä ( ajankohtaista, yhteiskuntaan pureutuvaa, keskustelua herättävää jne...) tv-dokumenttia, mutta jatkaa edelleen dokumenttielokuvien yhteistuottamista.
Eli YLE satsaa edellen sellaisiin dokumenttielokuviin kuin Miesten vuoro, Vesku,Auf Wiedersehen Finnland, Tuntematon emäntä, Epäilyksen varjossa jne.... Lähtien siitä, että niistä toteutetaan kansainväliseen tapaan myös tunnin tv-versio, jos suinkin mahdollista.

Taustalla vaikuttaa se, että Yleisradio on leikannut noin 40 % dokumenttielokuvien tuotantoon tarkoitetuista yhteistuotantomäärärahoista. Ja kun samaan aikaan AVEK:n rahat vähenevät, merkitsee tämä vaikeita aikoja dokumenttielokuville verrattuna parin-kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen. (Toiveena ja tavoitteena on, että Yleisradion kokonaisrahoituksen järjestyessä, voitaisiin parin vuoden kuluttua palata yhteistuotannoissa ns. normaalitilanteeseen tai jopa lisätä yhteistuotantoja.)

Eli dokumenttielokuvien osalta,( eritysesti kun ykkösen puolelta odottaa aikamoinen määrä dokkareita varastossa esitysaikaansa), ei esimerkiksi tänä vuonna enää monikaan tuotanto saa Yleltä  rahoitusta. Tämän kevään aikana nimittäin on eri järjestelyin yritetty pitää tuotannossa sellaiset dokumenttielokuvat, joiden muu kotimainen tai merkittävä kansainvälinen rahoitus on olemassa ja joiden ennakkovalmisteluun Yle on osallistunut.

Tietysti ohjelma-aika 21.30 asettaa omat vaatimuksensa ohjelmapaikan yleisöystävällisyydelle.
Eli myönteisesti tulkittuna jokainen tekijä joutuu entistä enemmän katsomaan, että elokuva todella merkitsee katsojille jotakin, että se on niin tärkeä, hyvin tehty, koskettava ja mielenkiintoinen, että siitä oikeasti puhutaan seuraavanakin päivänä.

Vaarana on, että tekijät ja   ohjelmapaikkkan dokumentteja tuottavat ryhtyvät karttamaan riskejä, dokumentteja joiden lopputuloksesta ei voi olla aivan varma tai jotka ovat luonteeltaan selvästi fragmentoituneelle yleisölle suunnattuja.

Eli uuden ohjelmapaikan,  joka luonteeltaan on kuitenkin aika erilainen kuin vanha Dokumenttiprojekti, vetäjän ja siihen tuotantojen tuottavien asema ei ole aivan helppo ja yksinekrtainen. Miten sijoitella genreltään erilaiset tuotannot samaan ohjelmapaikkaan, miten pitää brandi hohtavana silloin, kun varastosta on purettava aika paljon tuotantoja, jotka eivät ole olleet ihan ensimmäisenä preferenssijärjestyksessä esitettävien joukossa ja miten sijoittaa tuotannot, joita ei ole alunperin ajateltu aivan prime-time paikalle. Eli kaikki sellaisia kysymyksiä, joita joudutaan ratkaisemaan kun kahdesta tulee yksi.

Muutokset vaikuttavat paljon kansainvälisiin dokumenttielokuviin, joista parhaat ovat pääsääntöisesti feature-kestoisia ja joiden joukkoon mahtuvat sellaiset tekijät kuin esim. Viktor Kossakovsky tai elokuvat kuten Inside Job ja Sound Of Insects.

Kansainvälisten yleisdokumenttien määrä tulee Ylessä putoamaan ja siinä mielessä Ylen asema ” dokumenttielokuvien taivaana” tulee aika reippaasti muuttumaan. Osittain tämä tullee heijastumaan myös suomalaisten dokumenttielokuvien kansainvälisieen rahoitukseen sekä suomalaisyhtiöiden kv-yhteistuotantohankkeisiin.

Summa summarum: Kotimaiset dokkarit paremmin yleisön saavutettaviksi, kv- dokkareiden määrä putoaa, Yle heikompi kuin ennen kv-kentällä. Varastoissa ja tuotannossa on sen verran dokumentteja, että mitään suurta suunnanmuutosta ei sinänsä esitettävissä dokumenteissa vähään aikaan näy, mutta ainakin parin seuraavaan vuoden aikana kotimaisia dokumenttielokuvia laitetaan liikkeelle selkeästi kultakautta vähemmän.

Mutta, kuten joskus aiemmin olen dokblogissa kirjoittanut. Erilaiset muutokset ja kriisit ovat hyvin usein uuden alkua. Ei erinomaisesti menestynyttä ja nyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta herättänyttä kolmasulottuvuus.fi hanketta olisi syntynyt, jollei Kolmas ulottuvuus ohjelmapaikkaa olisi Teemalla lopetettu.

Parhaimmillaan nyt käy niin, että aihelähtöisiä tv-dokumentteja ryhdytään kehittämään yhteisvoimin kansainväliselle tasolle ja dokumenttielokuvan tekijät skarppaavat tekemistään niin, että yhä useammsta tuotannosta tulee kansainvälinen menestys, joka saa suomalaiset syttymään. Eli entistä vähemmän keskikertiais, ennakoivia, taaksepäin noujautuvia ja vain ”ihan hyviä” tuotantoja.

Ja voi olla, että dokumenttielokuvan rahoitusrakennetta ryhdytään uudelleenarvioimaan, löytämään uusia keinoja ja kanavia ( olkoon kyse elokuvateatterilevityksestä, dvd-myynnistä, nettitoimintarahoituksesta, VOD-palveluista ), että levityksen osalta verkon asema vahvistuu entisestään ja rahoittajat näkevät dokumenttielokuvan levityksen laajemmaltikin kuin nykyisin.

PS 1.
Henkilökohtaisesti minusta ei pitäisi olla mahdotonta – kuten joissakin maissa käytäntö on – että esimerkiksi Elokuvasäätiö voi tukea uutta,kokeilevaa, rajoja ravistelevaa hanketta, vaikka sillä ei olisikaan esimerkiksi kansallisen tv-yhtiön levitystä etukäteen taattuna. Riittäisi kv-levitys, festivaalilevitys, museolevitys.

PS2.
Meikäläinen hoitaa tuotannossa olevia dokumenttielokuvia niin pitkälle kuin mahdollista ( ja aivan joitkin virkavapaankin aikana ) ennen virkavapauden alkua, mutta muuten dokumenttielokuvan yhteistuotannoista vastaa Erkki Astala.
 

The excellent vod (video on demand) portal DocAlliance, set up by five European film festivals, makes a generous offer: to watch five films by Polish documentary master Marcel Lozinzki. The five films, including the masterpiece ”Anything can Happen”. Here is the text for the free streaming of the first three documentaries:

”From April 18 to 25, three of Łoziński’s films made in the 1990s will be introduced. These will include the short film 89 mm od Europy (89 mm from Europe, 1993), which received an Academy Award nomination and a number of other prestigious awards. Situated on the border between Poland and Belorussia, at a train station in Brest where the European narrow-gauged railway ends, the black-and-white impression muses on where Europe and the world of Western Christianity end.

Two years later, Łoziński boosted his international renown by his film Wszystko się może przytrafić (Anything Can Happen, 1995). The film protagonist is the director’s son Tomek who has already had an essential role in 89 mm from Europe. This time, the six-year-old boy meets retired people in a park in Warsaw, asking them rather “mature” questions about life. The confrontation of his notion of the future and the vision of people who don’t have much time left results in a gentle reflection on life and death.

The last of the presented films made in the 1990s is Żeby nie bolało (So It Does Not Hurt, 1998). A follow-up to the film Wyzita as seen from the distance of twenty four years, the film follows the encounter of farmer Urszula Flis, a press photographer and a journalist from the “Gazeta Wyborcza” daily, dealing with loneliness, life’s victories and losses, as well as with the borders of Urszula’s privacy, which have already been overstepped by the media in the past and which are again challenged by the film crew in the present.”

Again – go to DocAlliance, watch these films and pay for many others. It is cheap and high quality!

http://docalliancefilms.com/