Dokblog

Harjoittelija tekee kohta mestarin töitä.

Loppujen lopuksi: ei Suomessa ja koko maailmassa löydy montaa uutta todellista dokumenttielokuvantekijää vuodessa.Dokumenttiprojektissa harjoittelijana olleesta Janos Richteristä voi tulla sellainen. Tue Steen Müller kirjoittaa hänen esikoiselokuvastaan.

"Guanape Sur" by Jànos Richter has been selected for the Premiers Pas section of "Visions du reel", that runs in Nyon Switzerland from 7-13.April 2011. The director graduated from the Zelig Documentary Film School in Bolzano last year. His film, with brilliant camera work by Jakob Stark, has been quite a festival succes: IDFA Students competition, Amsterdam 2010.
PLUS Cameraimage, Poland 2010. True/False Filmfestival Columbia/Missouri (USA) 2011. European Film Market - Berlinale, Berlin 2011.

Here is a very accurate and intriguing description of the film: A barren rock island off the coast of Peru. No soil, no water, but hundreds of thousands of birds. For a period of ten years, only two guards may live on Guañape Sur. In the eleventh year though, hundreds of workers arrive for the harvest of the birds' excrement.

A long line of men stand on a Peruvian beach. Life vests are handed out. A small boat bobs in the breakers, waiting to take them to a ship further out. A voice from onboard calls out, "Lima is calling! Why this delay?" And then the ship takes the men to Guañape Sur, a guano island 15 miles off the coast of Peru. Once every 11 years, a group of around 200 men spend eight months on this barren cliff - barely deserving of the epithet "island" - collecting the excrement that the hundreds of thousands of seabirds deposit on the land here. Rare meteorological conditions mean that rain does not wash away the excrement. Instead, it hardens to form a layer rich in phosphor and ammonia, which means that it is an excellent fertilizer. But first it must be chipped off, and that is dangerous work: bacteria in the excrement can cause illness or even death. Slow shots show the men as they climb on and off the cliff, shrouded in clouds of powdered excrement, heavy sacks on their backs. A record of a bizarre phenomenon.

Director: Jànos Richter. Camera: Jakob Stark. 24 mins., 2010

http://www.zeligfilm.it/ (trailer for the film)

http://www.visionsdureel.ch/

Elokuva tullaan näkemään Suomessa kolmasulottuvuus.fi alustalla.

0 kommenttia

Jätkien Jussi-juhlat.

2 kommenttia

Vaikea on lyhyesti sanomisen taito. Erityisesti silloin, jos ei ole mitään sanottavaa.

En pysty arvioimaan Jussi-gaalassa palkittuja, koska en ole niitä nähnyt. Tämä taas johtuu ns. nuoren raatini arvioihin. Eli perhe ja ystäväpiiriin pääosin 16-25 vuotiaiden (selvä tyttö-nais enemmistö) arviot ovat olleet suurin piirtein rataa.: Sisko, tahtoisin jäädä. ”Tosi klisee käsis, mutta hyvää energiaa ja tytöt tosi hyviä”.” Napapiriin sankarit," Ähh sellaista ku jätkät yrittää”.” Rare Export...no vielä enemmän ja Napapiiriä huonompi.”” Prinsessa, joo Suomi-juttua, mutta hyvä.” ” Kohtaamisia, aika suloinen.” ”" Taulukauppiaat", mikä se on?”

Eli on jäänyt siten näkemättä suomalaiset elokuvat, paitsi Kohtaamisia.

Joten en ota kantaa. Paitsi että dokumenteista mikä tahansa ( Miesten vuoro, Reindeerspotting tai ITO - komea kolmikko muuten) olisi Jussin ansainnut.

Reindeerspotting

Mutta sen sijaan hyvin ns. boring oli se, että Katja Kuttneriä ja Ville Virtasta lukuunottamatta kaikki vain hymistelivät ja kiittivät ja kenelläkään ei ollut mitään sanottavaa.

Tiedän. Niin minäkin odotin, että kiittäähän se Joonas Bärghell meikäläistäkin Miesten vuoron Jussista ja lämmitti kun kiitti niin lämpimästi. Eikä paljon aikaa eikä tilaa kiitoksilta jää, mutta silti: vaikka vain yksi tarkoin mietitty lause ( Kuten Katjan saamelaisoikeudet tai Virtasen Ylen kokovartalokooma) olisivat heijastaneet sitä, että elokuvatekijät ajattelevat.

No johtuiko sanomattomuus sitten jätkistä. Koska ei lavalla naispääosan ja naissivuosan esittäjien lisäksi käynyt palkintoa pokkaamassa yksikään nainen.Honksun kanssa naureskeltiin, että ensi vuonna naispääosan Jussin saa varmaan transu.

Asiasanat:

dokumentti

elokuva

Jussi-gaala

2 kommenttia

Kun hämähäkki muuttuu leijonaksi

0 kommenttia

Tämän talven yksi inspiroivimpia asioita oli käynti alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvafestivaalilla Inarissa. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen rehtori ja itsekin elokuvatuottaja Liisa Holmberg huomautti siellä paneelissa, että etelän rahoittajat eivät ole tavanneet ymmärtää saamelaista tarinankerrontaa, vaan ovat pyrkineet tekemään saamelaisistakin tarinoista etelän aristoteeliseen makuun sopivia.

Festaritunnelmia

Kertoi elokuvahankkeesta, jossa oli alkujaan mutkikas saamelainen tarina, mutta kun sitä etelässä aikansa oiottiin, niin lopulta etelän rahoittajat lopulta totesivat, että tällaisiahan kirjoittavat kaikki etelässäkin. Että so what.

Juttu sai kysymään, mitä saamelainen tarinankerrontaperinne oikein on. Liisa tiivisti, että siinä ei ole välttämättä lineaarisesti etenevää yhtenäistä päähenkilöä, vaan vaikkapa tarinan hämähäkki voi kesken kaiken muuttua leijonaksi tai poroksi. Eikä tarina aina pääty onnelliseen loppuun ja päähenkilön kasvuun, vaan voi kehittyä alkua huonommaksikin. Ja tarina voi kestää miten kauan vaan.

Saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola lisäsi, että saamelaisessa tarinassa paljon tärkeämpää kuin se, tapahtuivatko tapahtumat peräkkäin on se, miten ne sattuivat vuodenkiertoon. Niinpä tarina voi alkaa tänään, hypätä sata vuotta taaksepäin ja sitten viime viikolle, kunhan tapahtumat ovat vuodenkierrossa oikeilla kohdilla. Ja kertoi vanhasta tarinakertojasta, joka saattoi seikkailla jutuissaan keskiajalla ja lopettaa yht’äkkiä vain sanomalla, että ”sitten minä lähdin sieltä pois.”

Ja lisäsi Lehtola, että hän haluaisi erityisesti nähdä television lauantai-illassa rikossarjan, jossa sankaripoliisi kuolee puolen tunnin jälkeen. ”Mitäs sitten tehtäisiin?” virnisti Lehtola. Enpä osannut vastata.

Festivaalin ulkoilmateatterin lumivalkokankaalla näin norjalaisen Anstein Mikkelsenin lyhytelokuvan Tanssiva neito, joka noudatti saamelaista tarinankerrontaa. Sen mukaan revontulet ovat kuolleiden neitsyiden sieluja, jotka joutuvat tanssimaan ikuisesti taivaalla. Ja kyllä ne tanssivatkin, eikä aika tai paikka tuntunut elokuvan kerrontaa sitovan. Ihan loogista.

Tämä laittoi kysymään, millainen olisi dokumenttielokuva, joka luopuisi juutalais-kreikkalaisesta perinteestä tulevasta välttämättömyydestämme päähenkilön kehittymiseen. Millainen olisi elokuva, joka sitoutuisi vuodenkiertoon enemmän kuin hyvän voittamisen päämäärään? Esimerkit ovat vähissä.

No, siinä puhellessa syntyi idea järjestää ensi vuoden festivaaleilla seminaari saamelaisesta tarinaperinteestä. Ehkä vastaus löytyy siellä. Sitä odotellessa.

Asiasanat:

0 kommenttia

Kansakunnan muisti

0 kommenttia

Kulunut ja aina toistettu on lause: ” dokumenttielokuva on osa kansakunnan muistia”. Elina Kivihalmeen Tuntematon emäntä tekee lauseesta todellisen.

DocPointin uusi taiteellinen johtaja Erja Dammert muotoili ajatuksensa dokumenttielokuvan merkityksellisyydestä Tuntemattoman emännän ensi-illan jotenkin seuraavasti: ” Dokumenttielokuva aiheuttaa keskustelua ja ilman keskustelua ei tapahdu muutosta”. Jällen kerran: kysymys dokumenttielokuvan yhteiskunnallisesta luonteesta.

Tuntemattoman emännän jälkeen keskusteltiin. Naisten unohdetusta tai vaietusta työstä Suomen rakentamiseksi sodan aikana ja sen jälkeen. Mieleltään haavoittuneiden miesten elämästä suomalaisissa maalaiskylissä sodan jälkeen ( omat muistikuvani liittyvät kammarin suljettuun oveen, jonka takana miehet puhuivat sodasta tai kotikylässä perheeseen, jonka isä humalapäissään ajoi ulos pakkaseen. Tai miten Tuntematon sotilas ilmestyi naapurissa Raamatun vierelle kertoen kirjan merkityksen sodassa olleille.)

Ja useamman kerran, osittain myös selittämättömistä syistä, silmäni kostuivat Tuntemattoman emäntää katsellessani. Ehkä siihen vaikutti myös se, että teatterissa vieressäni istui rullatuolissa yksi elokuvan kertojanaisista.

Tunematon emäntä on tunteella ja ammattimaisesti tehty. Äänityö, jossa musiikki liikkuu juuri ylikäytön rajalla, nostaa elokuvan yhden asteen ylemmäs siitä, mitä on raakaleikattuja versioita katsellessaan kokenut. Seppo Pääkkönen ja Pirkko Hämäläinen lukevat avioparin sodanaikaiset kirjeet koskettavasti ja vanhat valokuvat elävät. Jouko Seppälän kuvauksesta jää omaan mieleeni ensimmäisenä oudosti: tuoli talon portaissa.. Miksiköhän ?

Elokuvan tasarytmisyys ja ennenkaikkea sisäisten teemojen lukuisuus ( yhdistyneenä kertojien lukumäärään: (11) tekee kokonaisuudesta fragmentaarisen ja tasarytmisen. Tasapainoilu tunteen kokemisen ja tunteen tarjoamisen välillä ei aina osu ihan kohdalleen meikäläisen tunnemaailmassa, vaikka mikään ei pahasti särähdäkään. Enemmän olisin vieläkin kaivannut pieniä konkreettisia yksityiskohtia
naisten elämästä ja pärjäämisestä miesten ollessa rintamalla.
Mutta: tämän dokumenttielokuvan merkitystä kansakunnan muistin kirjoittajana mikään kriittinen kommentti ei tuhoa.

Kun katsojan tunnekokemus yhdistyy historian ajatteluun Tuntematttomasta emännästä tulee varmasti dokumenttielokuva, joka pitkässä juoksussa saa tärkeän merkityksensä.

Tätä ajattelevat myös elokuvatettereiden pyörittäjät. Tuntematon emäntä on tilattu ennennäkemättömästi jo ennen ensi-iltaansa 50:lle paikkakunnalle. Elokuvien heavyjuusereiden suosikkia siitä ei tule, toivottavasti sodan kokeneiden ja sen jälkeisen ajan sukupolvet lähtevät lapsineen liikkeelle. Koska: televisiolle Dokumenttiprojektia tuottavana täytyy sanoa, että vahvimmillaan dokumenttielokuva usein on pimeässä elokuvateatterissa. Oli hyvä ensi-ilta.

Asiasanat:

0 kommenttia

Ihmisen tasolta ja me mubarakit.

0 kommenttia

Mikä on meidän mediassa työskentelevien suhtautuminen kanssaihmisiimme ? Katsommeko heitä alhaalta ylöspäin ( vallankäyttäjien osalta) tai ylhäältä alaspäin ( ns. tavallisten ihmisten osalta) ? Keskustellessamme AVEK:n Timo Korhosen kanssa asiasta, emme löytäneet montaa tekijää, jotka tekevät työtään ihmisen silmien korkeudelta.

Kun dokumenttielokuvien rahoittajia on Suomessa hyvin vähän jakamassa huutolaispojalla tarkoitettuja varoja olemme Yleisradiossa, Elokuvasäätiössä ja AVEK:ssa pyrkineet säädyllisen etäisyyden pitämiseen.
Se tarkoittaa, että jokainen tuotantopäätöksiä tekevä määrittelee kantansa itsenäisesti ja vasta sittentarvittaessa keskustellaan projektista.

Sen sijaan yleiskriteereistä: minne ollaan menossa, mitä pitää ottaa huomioon, mitä on jäänyt huomioon ottamatta? Näistä pitäisi keskustella enemmänkin.

Jatkuvasti koen olevani mies miesten hallitsemassa maailmassa. Dokumenttiprojektin aiheet ja tekijät ovat miehisiä. Asia, johon pitäisi tarttua kovin kourin.

Eettisistä ja arvokysymyksistä aina kiinnostuneen AVEK:n Timo Korhosen kanssa kävimme puhelinkeskustelun siitä, kuinka monta sellaista tuotantoa on olemassa, jossa ihmistä katsotaan hänen omala korkeudeltaan.Ihmisen omalta tasolta.

Voi olla, että moni dokumentaristi ei ole samaa mieltä, mutta hyvin montaa emme löytäneet. Ja ehkä tämä oli Toinen Suomi-projektin tärkeimpiä opetuksia. Jotenkin pääkaupunngin ulkopuolella asenne kanssaihmisiin on toisenlainen: läheisempi, tasa-arvoisempi.

Mitä tarkoitan ihmisen tasolla: Pasi Riialin Rakentajat, Noora Männistön Katso lapseen pienehen, miksei Kone 17 ja Vaalitaistokin. Koko Tarinateltta.fi:n lähtökohta.Ilkka Ilkareen työ.

Miettiessäni tänä aamuna Kairon tapahtumia ajttelin, kuinka tärkeää on, että dokumentti – ja media ylipäätänsä –pystyisi olemaan ihmisen tasolla. Kuinka tärkeää on tällaisten tuotantojen tukeminen.

Miksi perussuomalaisten kannatus nousee? Kuinka kauas ihmisten elämästä maailman mubarakit ovatkaan jääneet? Miten keskiluokkaisia ja sivistyselitistejä me mediaihmiset ja dokumentaristit olemmekaan?

0 kommenttia

DocPoint kutsuu

0 kommenttia

Tätä kirjoitettaessa stadissa pyryttää. Tulevalle viikolle on luvassa kaikenlaista säätä: pakkasta ja sohjoa. Onneksi on sisähommia, sillä Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint alkaa kymmenvuotisjuhlatunnelmissa. Festivaalin taiteellisesta johdosta vastaavan Erkko Lyytisen kätilöimä ohjelma on yhä suosittua termiä käyttäen mieletön.

Erkko Lyyttinen

Itse olen onnellisessa asemassa, koska olen nähnyt aiemmin monet festivaalielokuvista - vieläpä elokuvateattereissa. Niinpä talouskriisin asioita nerokkaasti käsittelevä Inside Job ja festivaalin päävieraan Stefan Jarlin uusin, kemikaalien vaaroista mukaansa tempaavasti viestittävä Submission kuuluvat jo koettuihin elämyksiin. Niin myös Teemu Nikin kotimaisen splatterin hauska ruumiinavaus Play God.

Mutta ongelmia festarisuunnitelman laatimisessa riittää. Monet oheistapahtumat ulkomaalaisvieraineen, kutsuvierasnäytännöt ja ensi-illat bileineen, festariklubit, kirjanjulkistamiset ja aina tärkeä vapaaehtoinen verkostoituminen - tämän voi lukea miten haluaa - vievät aikaa elokuvilta, varsinkin jos liha on heikko ja sää kamala.

Festivaali on pääsarjansa myötä kotimaisen elokuvan juhlaa ja juhlan kunniaksi tarjolla on myös kymmenen kotimaista klassikkoa, joista jokainen on testattava joko muistin vahvistamiseksi tai käsityksen saamiseksi. Winners ja Bestsellers tarjoaa maailman festareiden taattua parhaimmistoa. Toivottavasti saan aikaa sarjalle Fusion Doc, jossa esitettävät elokuvat yhdistävät dokumenttielokuvan ja fiktion kerrontakeinoja. Siinä on monta ennen näkemätöntä helmeä. Mykkäelokuvamusisointiin olen lipun jo saanut. Tavataan festivaaleilla.

Asiasanat:

docpoint

dokumentti

dokumenttielokuva

0 kommenttia

Maailma siellä jossain

2 kommenttia

Muistan, kun Teema palkitsi Kolmas ulottuvuus- ohjelmapaikan.Pahantahtoiset ihmiset ennakoivat heti, että ”kultainen kädenpuristus”. Oikeassa olivat , paperiplakaatin myöt tuli ilmoitus ohjelmapaikan lopettamisesta. No, lopputulos on ehdottomasti hyvä. Ilman tapahtunutta ei kolmasulottuvuus.fi olisi syntynyt.

Tai eihän kolmasulottuvuus.fi ole vielä olemassa.Vasta huhtikuussa. Mutta jo nyt. Prosessi on ollut mitä vaativin ( erityisesti Tarja Forsmanille, joka on joutunut vakuuttamaan levittäjiä ja tuottajia hankkeen ainutlaatuisuudesta pikkuruisen rahasumman turvin) ja mitä antoisin.

Lönnrot2017.fi ja Tarinateltta.fi hankkeiden myötä syntynyt kolmasulottuvuus.fi sivusto on yksinkertaisuudessaan ja puhtaudessaan saanut jo nyt kiitosta sekä Suomesta että kansainvälisesti. Maailman suuret levittäjät FilmsTransit etunenässä ovat suhtautuneet hankkeeseen todella myönteisesti ja elokuva elokuvan jälkeen alustalle kertyy helmiä Euroopan ja USA:n ulkopuolelta.

Ja aivan fantastista on ollut uusien ja innokkaiden, ja myös vapaaehtoisten yleläisten panostus hankkeen etenemiseen. Vanhassa Läksyssä on naurettu paljon. Ja toivon mukaan tullaan nauramaan tulevaisuudessakin. ( Kiitokset jo nyt niin Seppo Rokalla, Lauri Talasmäelle, Mira Aittolammille, Hinni Aarninsalolle, Mirka Lammille,Anna Raatikaiselle, Minna Salmelle, Antti Huttuselle, Jukka Nyrhiselle, Jammu Särkälle, Paavo Rytsälle, Jari Lahdelle, Sari Volaselle, Arto Hyvöselle, Erkki Astalalle, Arttu Silvastille kuin Pia Ljungmanillekin sekä niin monelle ei-yleläiselle, jotka ovat hommaan innostuneet tai sille vihreää valoa näyttäneet.).

Eli
huhtikuussa hanke lähtee liikkeelle.

Erityisteemoina ovat Afganistan ( mukana mm. Armadillo. Sundance-voittaja Enemies of Happiness, Oscar-voittaja Taxi To The Dark Side, Kristi Mattilan kuvaamia tarinoita Kabaulista ja Videokuun toteuttamia tarinoita suomalaisten kokemuksista Afganistanissa).

Erityisteemaa rakennetaan myös Maahanmuuttajista ja pakolaisista. Ensi-illan juuri kolmasulottuvuus.fi saa Fortress ja teeman alle sijoitetaan myös mm. Kati Juuruksen Sormenjäljet, Patric Jeanin erinomainen dokumentti Ranskan siirtolaisghetoista ja Basaarin parhaat vanhat maahanmuuttajatarinat.

Musiikkidokumenteista alustalta voi katsoa mm. palkitun Bishar Bluesin, Kula Fetiä, Dylanin Hengessä, Karoo Kitar Bluesin, Amandlan ja toivon mukaan myös Bob Marley ja Kinshasha Symphony sekä Mika Kaurismäen Brasialia-dokkarit.

Suomalaisklassikkoina nähtävissä tulevat olemaan mm. Prix Italian voittanut John Websterin Valon ja varjon huoneet. Nokiasta kertova Thomas Balamesin Säädyllinen tehdas, Arto Halosen Karmapapa, Mika Koskisen Ravintola Pekingissä ja toivon mukaan Pirjo Honkasalon Atman.

Ja kaiken runkona ovat monet muut maailman parhaat dokumentit, kuten: Ball, Kisangani Diary, War Photographer, Burma Vj, Darwins Nightmare, Please Vote For Me , Face Of The Enemy

Ja ensi-iltansa platformilla tulevat saamaan mm. The Oath, Green Wave, My Kidnapper, Nero´s Guests, Freemen etc…

Asiasanat:

2 kommenttia

Merkkielokuvia

0 kommenttia

Tue Steen Müller and Allan Berg, the bloggers of filmkommentaren.dk met during the holidays and agreed to make a list of films that have stayed in our minds. We have picked films that have been reviewed or noted on this site during 2010. Here follow the titles in alphabetical order, with a smart-link that will bring you to the longer text. We wish our readers a Happy New Year.

We remember

.. the tiny light changes in the photos of the prisoners, the refined sound design, the almost imperceptible camera movements, a characterisation of anger and dignity at the same time

All that Glitters

.. a character driven, informative and creative investigation into the conflict between man and nature, between business and environment, between profit and social security

Armadillo

.. the uncovering of the professionalised, raw and brutal internal jargon, the culture of soldiers in battle

Chemo

.. the close-up conversations between patients, the human ability to find beauty in difficult moments

Closure

.. the slow blocking of an apartment window for building of a wall, the leaving of a happy family time, the impossible peace between Israelis and Palestinians

Erotic Man

.. the eyes of the many naked women, their gazes, which all mirror the memory of a fine lover, female erotica

Paris Return

.. two men in an apartment in Paris, trying to get rid of furniture and clothes from a time that is no longer there, preparing for the final farewell

Puskás Hungary

.. maybe THE biggest of them all, sitting old and mentally confused on his hospital bed watching football on television, it’s over

The Naked from St. Petersburg

.. the small child on a chair in a Russian kitchen reciting Pushkin, the soul of Russia

Way of Nature (PHOTO)

.. a farmer sleeping on his couch with a dog on his belly, radio report from Israeli bombing of Lebanon, harmony and no disturbance from outside world

0 kommenttia

Huijaava luonto

4 kommenttia

Jo muutama vuosi sitten kuulin luontofilmejä kasaavalta tuttavalta,
että television luontodokumentit ovat usein kompilaatioita. Jos
halutaan tehdä luonto-ohjelma pikkuhippiäisestä, niin ei muuta kuin
sopiviin tietokantoihin kaivelemaan tietoja kaiken maailman
pikkuhippiäiskuvastosta. Ne leikataan sitten kompiloiden uskottavaksi
kokonaisuudeksi.

Tässähän ei ole mitään vikaa, jos ohjelma käsittelee pikkuhippiäistä
kaikkialla maailmassa. Pientä eettistä virettä on tietysti siinä, että
katsoja ei välttämättä tiedä, mistä mikin kuva on saatu. Sylttytehdas
tiedetään, mutta luomulihan alkuperää ei. Lopputekstitkin voivat olla
kovin niukat eikä jäljitys onnistu. Ja ymmärsin tuttavan puheista,
että niin on tarkoituskin. Operaatio Kompilaatio suoritetaan niin,
ettei katsoja sitä huomaa.

Tämä tuskin saa vielä katsojan karvoja pörhistymään. Eläimellinen
tunne nousee esiin vasta, kun väitetään Venäjän karhuiksi omia
otsojamme Kuhmosta ja Suomussalmelta. Näinhän kävi taannoin
televisiossa esitetyssä luonto-ohjelmassa. Kun sattumoisin satuin
kyseistä luonto-ohjelmaa sivusilmin jopa seuraamaan, myönnän
hämmästelleeni kotisohvalla ääneen, kuinka ohjelman venäläiseksi
väittämä luonto oli niin tuttua. Tämä selittyi sitten asioiden
paljastuttua sillä, että vähäinen metsäkokemukseni on suurelta osin
peräisin samoilta seuduilta, jossa eläinkuntaa oli kameralla
tallennettu. Pyssy kädessä kiellän metsiä samonneeni.

Tarkka lukija on huomannut, että puhun luonto-ohjelmista. Jos puhuisin
luontodokumenteista, vaatisin enemmän kuluttajansuojaa. Virheen luonne
paljastuu siinä, että tekijät jäivät maalaisjärjellä ajatellen kiinni
vilpistä: käsite-eroa korostaen voisi sanoa, että ohjelman väitettiin
olevan dokumenttia, joka vielä otsikoitiin alueellisesti rajaavaksi.
Ja kun näin ei ollut, syntyi kohu.

Dokumentin arkijärkinen käsitemäärittely pitää sisällään ääneen usein
lausumattoman ennakko-oletuksen: dokumenttielokuvan välittämään
sanomaan pitää voida luottaa. Epistemologisesti eli
tietoteoreettisesti dokumenttielokuvaan sisältyvään ja sen
välittämällä tiedolla ja pyrkimyksellä totuuteen on merkitystä.
Ihmiset olettavat, että siihen voisi luottaa. Aiemmissa kirjoituksissa
DokBlogissa on käynyt ilmi, että tästä periaatteesta on lipsuttu yhä
useammin: mitä siitä seuraa dokumenttielokuvalle yleensä jää
nähtäväksi. Luontodokumentiltakin tätä periaatetta voi kyllä
edellyttää – kohu ei ole ollut turha.

Luontodokumentit ovat liukuneet luonto-ohjelman suuntaan myös
ideologisesti. (Kyllä, luitte ihan oikein!) Monilla tahoilla on
puhuttu yhteiskunnan koventumisesta, varmasti aiheesta, ja se näkyy
kyllä luonto-ohjelmien väkivaltaisuudessa. Entistä useammin eläinten
takaa-ajot, tapot ja verinen mässäily saaliilla ovat monien
luonto-ohjelmien ytimessä. Jo pitkään suositut parittelukuvat ovat sen
rinnalla verrattavissa vapaan rakkauden aatteeseen.
Ihmisyhteiskunnassa historioitsija Eric Hobsbawm on tiivistänyt
vapaamman seksin yhteiskunnallisen merkityksen hieman sarkastisesti:
vapaan seksin ideologia on tuottanut maailmaan enemmän seksiä. Ei sen
enempää.

Asiasanat:

dokumentti

dokumenttielokuva

luontodokumentti

4 kommenttia

Minsk ja dokumentti

0 kommenttia

It seems to be a never ending story that comes out of Belarus every time an election is being held: The – it seems – life-time president Lukashenko pushes his gorillas to attack his political opponents, who are being beaten up and/or sent to prison. That is what happened a couple of days ago. This is a review that was written for the DOX Magazine some years ago. The film by Khashchevatsky has not lost its actuality.

Let me just mention one scene that demonstrates the mastership of Yuri Khashchevatsky as a filmmaker who knows how to bring forward this very simple message: There is a dictatorship in Europe, a nation called Belarus, governed through a systematically consequent spread of fear among those who are opposed to a regime that suppresses all human rights. A nation where elections are manipulated and where opponents to the President Lukashensko are taken to jail or just disappear.

The scene shows a boy being asked where his father is. I don’t know, the boy says with a photo of his father held to his chest. The camera stays at his face as he starts to cry and seeks refuge behind the back of his mother who is also holding a photo on the square where their manifestation takes place. Cut to the next scene, the same square, the same mother and child, several years later. The mother is attacked by one of the soldiers. Nothing has changed, the father Dimitri Zavadski is still missing.

There are many ways to make a political statement and there have been several films on Lukashenko and Belarus. The world is watching this place of

absurd brutality, where many – should not be forgotten – consider the president as a father like Stalin was the father in the USSR. Most of the films have been journalistic, giving us the necessary information and all the scandals. What Khashchevatsky does is something different. He is being satirical, he uses the film language to give us an almost docu-comedy, we laugh because this is just too much, this can’t be true, but it is like that - and he comments himself declaring indirectly his hope for the new generation to make the situation change.

The title refers to the demonstrations on the Kalinovsky (the name given by the demonstrators after a Belorussian freedom fighter) Square after the election on March 19 2006 where Lukashenko ”created” his victory with up to almost 90% of the votes! You see the battle between the demonstrators and the hard beating gorilllas sent by the government. You see and hear a young girl report what she saw and experienced on the square where a tent city was build in the freezing cold weather. There are sequences from the parliament where Lukashenko observes his main opponent, Milinkevich, there is a visit to a provincial town where nothing works and desillusion reigns but where Lukashenko still is the candidate they will vote for. Newspapers with different opinions are closed, we see archive with Lukashenko declaring sympathy with Hitler – and denying having done so the next moment in the media that he controls totally. We see young people being arrested, and their parents stand in front of the prison protesting.

A decade ago the director was beaten up for making ”An Ordinary President”, it takes courage to come back with another strong and important film, an eye-opener in a powerful but also passionate and patriotic tone. The film will of course have no official screenings in Belarus, the more important it is that it goes to festivals and is being broadcast in all decent tv stations.

2007, Estonia, 58/72 mins.

http://www.bbc.co.uk/news/world-europe-12092708

http://www.deckert-distribution.com/all_films.htm

0 kommenttia

Sivut

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

	Iikka Vehkalahti on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
	Tue Steen Müller "everybody knows him" Filmkommentaren
	Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja. DocPoint
	Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija. sedis.blogspot.com
	Timo Korhonen AVEKin tuotantoneuvoja AVEK