Dokblog

JUTTELISIN MIELELLÄNI JORMA

Jokainen tulevaisuuteen katsova puhui MIP:ssä Cannesissa rahoitusmallien uudelleenrakentamisesta.Ei, kyllä yleisradioyhtiöiden rooli tulee olemaan lähivuosinakin merkittävin, mutta rinnalle on syntymässä vaihtoehtoisia rahoitusjärjestelmiä. Mietin, että mitähän Ollilan Jorma aikoo omilla rahoillaan oikein tulevaisuudessa tehdä. Minulla olisi ehdotus.

Eli, ei pelkästään YLE leikkaa dokumenttielokuvatuotannosta, Hollannissa toimeenpannaan todella raju kanavien ( joita riittää) yhdistäminen, ARTEn heikentynyt tilanne on ollut selvä jo pitkään jne...
Paljon puhutaan uuden sukupolven dokumenttituotannosta.

Länsi-Euroopassa. Ja yleisradioyhtiöissä.

Koska muualla puhaltavat myös toisenlaiset tuulet.

Istuin viimeisen illaan illallisen jälkeen vielä pitkään Sunny Side Of Docin johtajan Yves Jeanneaun, uuden englantilaisen rahoitusyhtiön Sharyl Crown ja aasialaisten dokumenttituottajien kanssa.

Ja mitä on tapahtumassa.

Ford Foundation ja HOT DOCS avaavat uuudet rahastot maailman elokuvantekijöille ( niille,joita löytyy mm. kolmasulottuvuus.fi alustalta).
The DocumentaryCompany aikoo toimia – käyttäen verovähennysrahoja yksityisiltä sijoittajilta – elokuvateattereihin tähtäävien dokumenttien pää- tai merkittävänä osatuottajana 5-10 dokumentille vuodessa.
Keiko Bang on sulkemassa päätöstä lähe 10 miljoonan dollarin (pääosin) dokumenttistudion perustamisesta Aasiaan.
Al Jazeera Documentary Channel oli keskeinen MIPDOC:n yhteistyöpartneri ja MIPDOC:n aikana jaettu merkittävin palkinto meni libanonilaiselle dokumentaristille Mai Masrille ( jonka elokuvia tulee myös kolmasulottuvuus.fi alustalle).
Jonathan Stack ( joka on yksi USA:n merkittävimmsitä dokumentaristeista) ei ole ainoa, joka on löytänyt itselleen renesassiaikaa muistuttavan patronin. Miljonäärin, joka on ottanut harrastuksekseen dokumenttielokuvat.

Jne...

Yhteenvetona.
Maailma ei ole vain Länsi-Eurooppa. Asiassa, Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa tapahtuu paljon ja siellä liikkuu myös rahaa.
Euroopassa mukaan tulee uusia toimijoita. Yksityiset investoijat ja kaupalliset kanavat ovat valmiina kuorimaan rahakerman päältä: jos dokumentti vaikuttaa aiheensa ja ohjaajansa puolesta siltä, että se tuo sekä yleisöä, että rahaa. Niin miksi dokumentit olisivat vain yleisradioyhtiöiden etuoikeutta.

Koskahan Jorma Sairanen ilmoitttaa, että MTV3 on mukana John Websterin tai Mika Kaurismäen uudessa dokumentissa? Tai SUB on uuden Reidneerspottingin rahoittaja?

Näin voi tapahtua, jos Yle ei pidä lippua korkealla. Ja varmasti kilpailu tekisi esim. Dokumenttiprojektille vain hyvää.

Laitoin pari vuotta sitten ehdotuksen Nokialle, että yhtiö olisi tullut kansainvälisen dokumenttimaailman pääpeluriksi ( sponsoriksi niin Sundancelle, IDFA.lle kuin puolenkymmenelle muulle dokumentin päätapahtumalle, Steps Internationalille,ITVS:lle, JVF:lle ja muutamalle muulle suurelle kv- hankkeelle). Olin otettu, että hankkeeseen suhtauduttiin vakavasti, kunnes – taisi olla- Veli Sundell, joka laittoi takaisin kirjeen, että ”Hyvä Iikka, olemme vakavasti harkinneet, mutta....”

Harmitti, koska parillakymmenellä miljoonalla vuosieurolla – hyvin sijoitettuna – Nokia voisi olla nykyisessä tilanteessa globaalissa dokumenttimaailmassa kingi. Markkinat ovat paljon suuremmat, mutta pääpelureita ei ole montaa.

Ja yksityinen ihminen- miljoonalla vuodessa ystäviä riittäisi ympäri maailmaa.

Tunteeko joku yksityisen Nokia-miljonäärin, joka halauisi toimia maailman kiinnostavimpien ihmisten kanssa, sukeltaa outoihin ympäristöihin Sudanista Himalajalle ja seksuaalisuudesta vallankumouksiin, pienestä suureen ja kärjekkyydestä koskettavuuteen ?

Elää elämäänsä täysillä?

Juttelisin mielelläni Jorma.

Asiasanat:

dokumentti

Jorma Ollila

Nokia

yle

4 kommenttia

Illalla istumisen jalo taito

4 kommenttia

Suomalaiselle illallinen merkitsee yleensä syömistä, ranskalaiselle päivän tärkeintä tapahtumaa, jossa oikeasti ihmiset arvioidaan ja sopimukset sanattomastikin solmitaan.Liiottelua, osittain. Mutta kyllä illalliset ovat kansainvälisten dokkaritapahtumienkin keskeistä antia – ja työtehtävää. Eilen illalla englantilaisten ja kanadalaisten kanssa: ja keskustelu liikkui BBC3:ssa.

Cannesin kaltaisessa suurtapahtumassa päivä on täynnä tapaamisia, tauotta. Tällöin huonosti valittu illallisseura voi olla puuduttava kärsimys.

Joskus taas virkistävä, uusia ajatuksia tarjoava. Niinkuin eilen illalla. Perusporukka tuttua kuten mm. BBC:n oman dokumenttituotannon pomona ollut, nykyisin aikamoista tulosa ja tiliä tekevän Renegades:n johtaja Alan Hayling. Mutta mukana myös uusi tuttavuus nuoirlle suunnatun BBC 3:n suosituimman ohjelman tuottaja ja toteuttaja, kaveri jonka ideavirta oli pysähtymätön.

Johtuen herännestä mielenkiinnostani nuoriin katsojiin ( vert edelliset dokblogit) keskustelua käytiin paljon BBC 3:n ohjelmapolitiikasta ja nuorista katsojisa. ( BBC 3 saavuttaa parhaimmillaan 3-5 kertaa enemmän katsojia kuin kulttuurisuuntautunut BBC4 ( jossa on mm. Storyville dokumenttipaikka ja kerää monesti enemmän katsojia kuin BBC 2.

Yritetäänpä yhteenvetää illan ”opetukset”. Ajatellen YLEssä TV 2:n suunautumista enemmän nuorisoon ja mahdollista uudenkaltaista dokumenttipaikkaa kanavalla. Ja oikeastaan illan viesti oli optimistinen.

Miksi.Koska kaikkien – siis monen ihmisen ja monen hittiohjelman tekijän mukaan – nuorisoa koskettaa erityisesti oikeudenmukaisuus ja romanttisuus. No tästähän voi olla tuloksena ihan ällöä, jos sanoja ei oteta aitoina ja todellisena siinä –monesti hyvin erilaisessa rajussa ja villissäkin – ympäristössä, missä nuoriso elää ja etsii itseään.

Nuorisoa ei pidä aliarvoida ja kuvitella, että bilettämisessä ja tuulettamisessa ei olisi myös suurempaa sisältöä,esimerkiksi kysymys oikeduenmukaisuudesta vain löytyy erilaisessa muodossa ja elämäntavassa, mitä keski-ikän ylittäneillä.

Samaan aikaan ei ole olemassa yhtä ryhmää nuorisoa, uudet sukupolvet elävät selkeästi ”in the diversity that is very different compared to their parents.”

Ohjelmista haista heti, jos ne on tehty holhoavalla tai opettavalla ”nuoriso-ohjelma” asenteella. Jutut on tehtävä samalta silmien tasolta. Vetäjien, päähenkilöiden on kuuluttava katsojakunnan ikäryhmään. Aiheiden on osuttava siihen, mikä nuoria ihmisiä koskettaa: se voi olla vanhemmuus tai epäoikeduenmukaisuus.

BBC3:n hittejä on ollut mm. ohjelmasarja, jossa naimisiin menevän nuoren pariskunnan miehelle on anenttu 12 000 puntaa, jotta hän järjestäisi häät: naisen tietämättä. Miesromantiikkaa, joka on purrut käsittämättömän hyvin. Tai kolme nuorta bisnesmiestä työsktnelemässä kolme viikkoa pakistanilaisessa mattotehtaassa. Tai jos tehdään nuorten dokaamisesta, niin ohjelma vetäjä vetää kantoja kattoon myös...

Keskeinen kysymys dokkaeissa: emotionaalisuus ja tarina. Mutta: jos aihe on kiinnostava dokkari voi olla myös temaattinen. Nopea ? Yksinkertaista ajattelua, tuli BBC kavereilta välittömästi. Jos juttu on emotionaalisesti koskettava se voi olla kuinka hidas tahansa. Rehellisyys, tasa-arvoisuus, uteliaisuus, yllätyksellisyys, erilaisuus ; tällaisilla asenteilla tehdään menestyksekkäitä juttuja. Ja laadulla, uusilal ideoilla.

Millaisia uusia ideoita.
Esim. hyvin valittuna ennen dokumentin esittämistä neljä eri maailmankuvan omaavaa, sanavalmista tyyppiä antaa numeroarvostelun tulvalle dokumentille ja perustelee lyhyesti miksi.Netissä voi lukea laajemmat perustelut ja äänestää mielipidettä, jonka kokee omakseen. Äänestäminen maksaa euron. Vouittaja saa sijoittaa potin haluamaansa tarkoitukseen: oljkoons e jalkapalloseuran juniorit tai sudanin lapsiorvot.

Ja jällen kerran. Tarinateltta, ehdottomasti fantastinen idea, jota pitäisi kehittää. Tehdä siitä nuorten katsojien ja kertojien oma paikka, rakentaa web-sivusto, joka johtaa tarinoiden aiheiden taaks. Järjestää säännöllisesti paras tarina kilpailu; voittajatarinata tai sen kertojasta tehdään dokumentti televisioon.

Jne...

John ja kumppanit menevät Tanskaan kertomaan BBC 3:n ohjelmista. Voipi olla, että syksyllä Suomessa, ehkä Tohlopissa, jos säät suosivat.

Asiasanat:

4 kommenttia

Cannes, Carlton and Why Poverty?

0 kommenttia

Jotain ironista on siinä, että istun yhdessä mailman tunnetuimmista hotelleista, rikkaiden pakopaikassa Cannesissa ja keskustelemme köyhyyden ongelmista maailmalla.No, se ei ole ainoa ristiriitainen kohtaaminen MIP:ssä.

Cannesissa järjestetään kaksi kertaa vuodessa televisiomaailman suurtapahtuma. Vajaa kymmenentuhatta ihmistä eri puolila maailmaa tulee myymään,ostamaan ja neuvottelemaan mitä tulevina vuosina televisioistamme nähdään.

MIP:n, MIPCOM:n ja MIPDOC:n asema on dokumenttipuolella heikentynyt melkoisesti. Eri puolille maailmaa on syntynyt kasapäin foorumeita, marketteja ja festivaaleja, joissa tarjonta on dokumenttielokuvien ystäville paljon raikkaampaa ja rikkaampaa kuin markkinapaikka MIP:ssä.

Niinpä, kun Dokumentiprojektin alkuaikoina kävin joka vuosi pari kertaa Cannesin tv-markkinoilla ( joka oli äärimmäisen tärkeä mm.Steps For The Future projektille), olen viime vuodet aina peruuttanut osallistumiseni.

Tänä vuonna lupasin varmasti tulla MIPDOC:n dokumenttiprojektijuryyn ja niinpä istun tätä kirjoittamassa Cannesin barokkimaisen Carlton hotellihuoneessa, joka listahinnan mukaan maksaa vuorokaudelta lähes saman verran kuin minulta jää palkasta asuntolainojen maksun jälkeen käteen. ( Ei ole Ylen rahoja, järjestäjät maksavat ja toinen järkyttävä tosiasia, hotelli on vähän ikävystyttävä verrattuna perhehotellin, jossa tavallisesti olen asunut.)

Mutta mielenkiintoista: rikkaiden hotellin 100 televisiokanavasta taitaa puolet olla arabiankielisiä. Kertoo mistä rikkaat tulevat.

MIPDOC:N katalogi – noin 1500 dokumenttia – katsottavana on demand videolibraryssa on muutamassa vuodessa muuttunut: eniten on historiaa, ajankohtaisdokkareita ja lifestylea. Dokumenttiprojektin kaltaiset author-lähtöiset dokumenttielokuvat löytyvät kahdesta ohuesta jaksosta katalogia: social ja ethno. Heijastaa televisiokanavien muuttumista aikaisempaa viihteellisemmiksi.

Ja Suoraan sanottuna: tarjonta ei ole kaiken kaikkiaankaan innostavaa. Paremman kokonaisuuden löytää IDFAsta tai HotDoc:sta.

Mutta toisaalta MIP on hyvä paikka tavata hyvin erilaisia ihmisiä ja erilaisia projekteja kuin normaalissa dokumenttighetossa. Uusissa projekteissa esiteltiin ( European Documetnary Networkin valitsemana) seitsemän tuotantoa, joista me ( YLE,BBC,ARTE,Channel 4, SVT) valitsimme parhaaksi intialaisen Sonya Kiripyalin tuotannon murhatapauksesta UEA:ssa.

Matchmaking tapahtuma oli kuin lääkärin vastaanotto. Yksi toisensa jälkeen tuottajat ja ohjaajat istuivat pöytään esittelemään tuotannon 5/10 minuutissa ja tuoleilla vieressä iituivat aina seuraavat viisi. Tätä kesti taukoamatta 2,5 tuntia eli lähes 30 tuotannolle ehti sanoa kommmenttinsa tai ohjata jonkun toisen puheille tai sopia jatkoseurannasta. Ja kun sitä seurasi muutama lehti- ja tv-haastattelu, niin sunnuntaiaamupäivän hiihtolenkki oli tehty.

JA. aivan oikein ei Dokumenttiprojektiin paljon ollut tarjolla, mutta Kolmanteen ulottuvuuteen kyllä ja nyt kun erityisesti etsi erilaisia nuoremmalle katsojakunnalle iskeviä, rajoja koettelevia, erilaisia tuotantoja: niin kas kummaa : niitä on olemassa, erilaisia, yllättäviä, provokatiivisia – ja hyvin tehtyjä: olkoon kyse rekka-autoista Burning Man Festivaalilla tai nigerialaisen kaunottaren pyrkimyksistä muuttaa elämäänsä tai brasilialaisten favelojen LAN-elämästä. Hyviä, erilaisia juttuja, joille löytyisi oikein tarjottuna katselijoita.

Ja mitä muuta ensimmäisen 24:n tunnin aikana.

EBU:n porukka oli enemmän kuin kiinnostunut – liioittelematta oikea sana olisi vahvasti innostunut – sekä kolmasulottuvuus.fi että Tarinateltasta. Perästä tulee kuulumaan.

Tanskan YLE:n Mette Hoffman Mayer on avannut uuden dokumenttistrandin DR Global ja oli heti rakentamassa Tanskaan Kolmatta ulottuvuutta. Ja niinpä näyttääs iltä, että myös Kanadassa lähtevät pyörät pyörimään.

Ja mestereiden mestari Viktor Kossakovsky on vihdoinkin saanut viimeiset kuvauksena – nyt Havaji ja Botswana – tehtyä ja Antipodes elokuvan rough cutin tapahtuu huhtikuun lopulla Berliinissä.

SVT:llä on kesällä modernien klassikoiden sarja ja porukalla tehtiin yleisöä keräävää ohjelmistoa, johon tulivat mm. Grizzly Man, Thin Blue Line, Grazy, Cry From The Grave, Mein Beste Fiende, Devils Playground, Keep The River On My Right, Suckers ( Pölynimurikauppiaat), The Private Monologues, Hoop Dreams,
Man On The Wire, Wednesday, Please Vote For Me ( Äänestä minua).

Ja sitten Why Poverty. Joka okin iso juttu, jatkoa Miksi demokratialle?. Mukana jo nyt 36 tv-yhtiötä. Jo syksyllä 2012 Miksi köyhyys viikko? ( jossa ilmeisesti EBU tule olemaan vahvasti mukana), jolloin on esitettävänä kahdeksan vahvaa dokumenttia sekä 30 lyhytelokuvaa. Televisioyhtiöiden lisäksi tukijoina mm. Bill Gates Founation, Ford Foundation, Danish Film Institute jne.. jne.. Ohjaajat kovatasoisia Brian Hill, Jehane Noujaim ( Startup.com, Control Room), Weijun Chen ( Please Vote For Me) ja Oscar-voittaja Alex Gibney.
No viimeisten leffojen treatmentteja ja trailereita väännettiin sitten pienellä porukalla 4 tuntia…. ja päälle illallinen, jossa puhuttiin lähinnä vain töistä, töistä ja töistä... ajoittain aika boring/ikävystyttävää.

Esim. Tanskassa DR on jo niin pitkällä, että mukana ovat niin lastenohjelmat kuin radiokin, ruokashowt ja keskustelut ja tapahtumissa tule mm. afrikkalainen perhe elämään viikon lasitalossa Kööpenhaminan kuninkaallisella aukiolla.

Suomessa ? Katsotaan nyt, kun saadaan ensin jotenkin dokumenttiajattelu kanavilla ja ohjelmapaikoilla uudessa organisaatiossa järjestykseen.

Asiasanat:

cannes

dokumentti

EBU

0 kommenttia

NIINPÄ JA MITÄS SITTEN TEET ?

3 kommenttia

Käpylän Pyövelin , perussuomalaisten ja tutkijoiden kautta Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajaan. Mutta ei inttämistä eikä vanhojen sapelin kalistelua, vaan pääosin oikeasti keskustelua siitä, mitä media oikein maailmasta kertoo ja pitäisi kertoa a) enemmän b) toisillakin tavoilla ?

Eli Kolmannen ulottuvuuden HUHUU keskustelu Isossa Pajassa jätti ainakin meikäläiselle monta asiaa mietittäväksi.

Kuten:

MISTÄ ME MAAILMAN HAHMOTAMME ?

Journalistiliiton Juha Rekola latasi hyvin selkeästi ja vahvasti – perustuen tehtyihin tutkimuksiin: ”Suomalaiset matkustavat ulkomaille enemmän kuin 16 vuotta sitten, mutta eivät merkittävissä määrin enemmän kehittyviin maihin kuin aikaisemmin. Eikä suurkaupunkien tai lomakeskustelun ulkopuolelle.”

” Ja edelleen suuri osa suomalaisita ei ole koskaan tavannut maahanmuuttajaa. Ja toinen suuri osa, joka on tavannut hekä 3-5 – ei ole kuitenkaan keskustellut heidän kanssa.”

”Eli edelleen suomalaiset muodostavat käsityksensä vieraista maista ja maahanmuuttajista median välityksellä. Ja jos mediassa keaittyviä maita ei ole olemassa tai ne ovat ongelmia, niin sama heijastuu suhtautumisessamme maahanmuuttajiin:”
Sitten tuli aika kovaa teksitä suomalaisesta mediasta.

MITÄ MEILLÄ ON ?

Kaikki totesivat, että kansainvälisesti Suomen televisio on korkealaatuista ja Yleisradion on laatuyhtiö kansainvälisesti mitaten. Mutta kansainvälisten aiheiden käsittely printtimedaissa, kirjeenvaihtajien vähentäminen, median muuttuminen viihteellisemmmäksi heijastaa Suomen käpertymistä sisäänpäin.
Useammassa kuin yhdessä puheenvuorossa viitattiin Helsigin Sanomien ulkomaan toimituksen esimiehen Heikki Aittokosken kirjoitukseen siitä, kuinka eduskunta vaalien jälkeen kieltäisi määräenemmistöllä muun maailman olemassaolon.

Ja helposti – monesta syystä johtuen – kehittyvistä maista kerrottaessa ollaan helposti ongelma- ja kriisikeskeisiä. Eli kuva voi muodostua stereotyyppiseksi ja pelottavaksi. Mielenkiintoista olikin, että puheenvuoroja käyttäneillä kansanedustajaehdokkailla – perussuomalaisista kokoomuksen,vihreiden ja demarien kautta kommunisteihin – oli kaikilla näkemys siitä, että suomalaisten mielikuva esim. arabeista on käsittämättömän rajoittunut ja väärä.

Mm. Hannele Valkeeniemi totesi, että kuinka esim. ensi viikonlopun Cannesim MIPDOC marketissa on vain entistä enemmän ns. kovaa tavaraa.. ja kuinka viakea on löytää valtavvirtatarjonnan ulkopuolelta ihmisiä kiinnostavaa laatuohjelmaa.

Ratkaisuksi toivottiin diversiteettiä, erilaisuutta, kriisien ja sotian ulkopuolisen elämän kuvaamista ja kertomista.

Mutta myös tavalla, joka tavoittaisi ihmiset. Ja mitä se sitten oikein olisi ?

YLE JA KAUPALLISET

Säädyllisyyssyistä ei tilaisuudessa ryhdytty ruotimaan kaupallsiten kanavien dokumenttien tarjontaa kehittyvistä maista, vaikka karvanaamoihin ja moniraajaisiin lapsiin viitattiinkin.

Oikeastaan oli mielenkiintoista, miten kaupallsiten kanavien eettinen ja yhteuiskunnallinen vastuu sivuutettiin lähes kokonaan. Auivan kuin se, että rahan perusteella toimeissa ei ole väliä, mitä esitetään tai että silloin on luonnolista, että ei esitetä monipuolista, humanistista tai näkemyksiä avartavaa ohjelmistoa.

On tietenkin luonnollsita,että juuri Yleltä toivottiin toimenpiteitä, avauksia ja ajatuksia , mitä sitten ptiäisi tehdä. Mutta samaan aikaan todettiin, että kysmys mediasta ei tarvkoita samaa kuin keskustelu televisiosta. Eikä maailman kuvaa välitetä vain elokuvilla, uutisilla ja dokumenteilla. On kyse myös printtimediasta, viihteestä, musiikista ja uusista julkaisualustoista.

Tätä juuri kirjoittaessani tuli – monien muiden positiivisten viestein jälkeen- sähköposti eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalta, Pertti Salolaiselta. Koska kyseessä on vanha yleläinen lopetan hänen viestiinsä:

"Yleisradiolla on suuri vastuu tuottaa ja ostaa korkealuokkaisia
dokumentteja,jotka laajentavat maailmankuvaamme.Tarvitaan suomalaisia ja
ulkomaisia näkökulmia maailman menoon.Tällöin pelkät kaupalliset näkökohdat
tai suuret katsojaluvut eivät ole ainoa kriteeri.On pidettävä huolta että
katsojat eivät näe vain pullamössöä.Tällöin ohjelmat voivat olla myös ristiriidassa Suomessa yleisesti vallitsevien käsitysten kanssa.Tarvitaan suurta journalistista rohkeutta.Maailma on tullut riittävän monta kertaa yllätetyksi suurilla muutoksilla,viimeksi Pohjois-Afrikassa!"

3 kommenttia

KOLMAS ULOTTUVUUS PÄHKINÄNKUORESSA

4 kommenttia

Kolmas ulottuvuus aukeaa pikkuhiljaa parin lähiviikon aikana. Jo tällä viikolla Yle Areenassa ja omalta hakualustalta on katsottavissa useita kymmeniä dokumentteja Aasiasta, Afrikasta, Latinalaisesa Amerikasta ja Lähi-idästä.

Koko hankkeen takana on lähes kymmenen vuotta Dokumenttiprojektin sekä TV2:ssa että Teemalla pyörittämä dokumenttisarja Kolma sulottuvuus ( aiemmin Saman auringon alla), joka jäätyään kodittomaksi saa nyt julkaisualustan verkosta.

Toisena perussyynä on, että ns. kehittyvät maat saavat hyvin vähän tilaa mediassa ja jos saavat kyse on usein kriiseistä,sodista tai vakavista ongelmista. Kolmas ulottuvuus pyrkii tarjoamaan dokumentteja, joissa näkyy myös ns. normaali elämä.

Suurin osa dokumentista on sijoitettu Ylen Areenaan, jossa ne ovat katsottavissa. Oma alusta on luotu kahdesta syystä. Yhtäältä alusta toimiihakukoneena eli dokumentteja voi etsiä mm. teeman tai maan mukaan. Toisaalta alusta tarjoaa mahdollisuuden linkkiyhteyksien kautta tarjota myös dokumentteja, joiden kotipesä on muualla kuin Areenassa. Niinpä yhteistyöstä on sovittu mm. maailman suurimman dokumenttifestivaalin IDFAn kanssa. Monet suomalaisesta kehitysyhteistyöstä kertovat videota löytyvät puolestaan mm. YouTubesta.

• huhtikuussa 2011 katsottavana on noin 60 maailman parhaimpiin kuuluvaa dokumenttielokuvaa, vuoden lopussa määrä on yli 100.Suurin osa on nähty aiemmin Ylessä

• elokuvat ovat katsottavissa ilmaiseksi vain Suomen alueella seuraavan kolmen vuoden ajan, vain streemaus ei donwload - varustettuna suomalaisella tekstityksellä

• alusta on itsenäinen hakukoneineen ja filttereineen pääosan dokumenteissa ollessa
sijoitettuna Ylen Areenaan

• Areena-dokumenttien lisäksi alusta tarjoaa mm. suomalaisia kehitysyhteistyövideoita sekä hollantilaisen IDFA TV:n ohjelmistoa ( englanninkielisenä)

• Alustan ohjelmistossa mm. Armadillo ( Cannes-palkittu), The Ball ( Cannes-palkittu), Taksi pimeyteen ( Oscar-voittaja), Enemies of Happiness ( Sundance ja iDFA voittaja),Äänestä minua ( Oscar-ehdokas)

• Ensi-esityksinä Ylellä tulevat alustalla saamaan mm. Fortress( maahanmuuttajat), The Oath( Jemen), Nero´s Guests( Intia), Green Wave, Freemen ( Indonesia), Saving Dolma ( Nepal-Saudi-Arabia), Kongo neljässä näytöksessä ( Kongo) jne...

• alustan toteutus on tapahtunut Yleisradion Dokumenttiprojektin toimesta yhteistyöllä mm. Tornio-Kemi Ammattikorkeakoulun kanssa. Projektia ovat rahoittaneet AVEK
sekä Ulkoministeriö.

• Kolmasulottuvuus.fi:stä lisätietoja antavat vastaava tuottaja on Iikka Vehkalahti, mediatuottaja Seppo Rokka ja apulaistuottaja sopimuksista vastaa Tarja Forsman. Alustan rakentamisesta vastaa Zahid Choudry, perustuen tarinateltta.fI.n alustalle.

Kolmas ulottuvuus toimintaa esitellään tiedotusvälineille ja kaikille kiinnostuneille tiistaina 29.3 klo 13 Yleisradion Isossa Pajassa.

ja ohjelmisto linkistä:http://issuu.com/dokumenttiprojekti/docs/kolmasulottuvuus

4 kommenttia

KUN PASILASSA HUUDETTIIN

6 kommenttia

Tämän viikon tiistaina Yleisradion Ison Pajan katseluhuoneessa huudettiin pää punaisena niin paljon kuin kurkusta lähti ja kirosanojen määrä ei jäänyt kahteenkymmeneen. Ei, kysymys ei ollut määrärahoista tai Kolmas ulottuvuus hankkeesta. Vaan vuosia kuvatusta dokumenttielokuvasta, josta voi tulla aivan poikkeuksellinen.

Ilkka Ilkare – moni tuntee hänet – on kuvannut Ounasjoenvarressa seitsemän vuoden ajan nelisensataa tuntia yhden kylän ja yhden perheen tai oikeastaan isän ja pojan elämänkaarta.
Materiaali on epätasaista ja yhden miehen yhtiössä prosessi on hakenut uomaansa, painopisteet ja ajatukset ovat muuttuneet – loppujen lopuksi elämän määritellessä tarinan perusjuonteen.

Koko tuotanto on ollut yksi hankalimpia urallani. Siihen mahtuu varmasti toistatuhatta sähköpostia, satoja tekstiviestejä, välien katkeamista ja uudelleen rakentamista – ja huutamista.

Mutta oikaisten kaiken. Loppujen lopuksi järjestyi – kiitos Elokuvasäätiön ja AVEK:n – että nuori leikkaaja Antti Tuomikoski pääsi työskentelemään muutaman kuukauden Ylen Vanhassa Läksyssä Dokumenttiprojektin leikkausyksikössä: loggaamaan ja digitalisoimaan usealla eri formaatilla olevan materiaalin, litteroimaan keskustelut ja hahmottamaan dramaturgista perusrunkoa.

Niinpä tiistaina oli valmiina. Ei 5-6 tunnin materiaalikoostetta, jota odotin vaan 100 minuuttia seisemänosaisen dokumenttisarjan eri osien alkuja ja loppuja.

Ilkka luki tämän sarjan päätavoitteen paperilta.

Steinbeckimäinen teos yksilön kamppailusta musertavaa ja sokeaa ympäristöä vastaan. Tapahtumamiljöö on Ounasjokivarressa, Etelä-Lapissa, jota myös Perä-Pohjolaksi kutsutaan, Sinetässä, Tapionkylässä ja Rovaniemellä. Kun sanon steinbeckimäinen, se tarkoittaa sitä että teos kertoo yhteiskunnallisista olosuhteista tässä ajassa, nyt. Eli vuosien 2004-2011 välisenä aikana, mutta se tarkoittaa myös sitä että teoksessa on huumoria ja komiikkaa. a. Vaan sellaista lempeää ihmisten toilailuista syntyvää komiikkaa. Perä-Pohjola on matriarkkaalista, uskonnollismyyttistä seutua. Jokivarressa sekoittuu erikoisella tavalla 50 –luvun asenteet, jolloin Suomi alkoi vasta avautua muulle maailmalle, ja eurooppalainen nykyhetki, jolloin taivaskanavat syöksevät kirjavaa ohjelmaa ja netti on häivyttämässä valtioiden välisiä rajoja. Jokivarressa ollaan vielä suomalaisuuden syvillä juurilla, mitä se sitten onkin, osin eristäytyneenä muusta maailmasta. Jokivarressa sodan käyneet miehet ovat suuressa arvossa. Vanha lossivahti, joka on ollut kaukopartiomiehenä, on Onnelassa ihailun kohteena. Viina näyttelee keskeistä osaa jokivarren kulttuurisssa, elämän sisällössä. Näillä asenteilla on suurta merkitystä sille, mihin asiat lopulta kehittyvät ja huipentuvat. Tällaisessa ympäristössä kasvaa elokuvan päähenkilö Janne, jolta lapsuus on riistetty jo varhain. Elokuva näyttää, että alitajuntaan iskostunut primitiivinen pelko toimii laukaisijana siihen järjettömään veritekoon, jonka nuori poika lopulta tekee todistaakseen miehuutensa.

Jokaisen osan alun jälkeen Ilkka kertoi – pitkään – mitä osaan tulee ja taas jatkettiin.
Katsoin kaiken ja kuuntelin kaiken.

Ja kolahti syvältä.

Pojan kasvu lapsuudesta nuoreksi mieheksi. Isän alkoholinkäyttö.Äiti. Asuinympäristö.
Vanha auto ja traktori, jollla poika ajaa kesät talvet ympyrää talon pihalla. Viereisellä valtatiellä jyräävät puutavararekat.Ounasjoki. Sinetän baari, jossa juodaan kaljaa. Riidat, huutaminen, epätoivo, välittäminen,häpeä, läheisyys. Kukaan ei ole paha, Ilkare kutsui joskus hankettaan pateettisella nimellä Joki on kohtalon kehto. Elokuvan tarina päättyy pahimpaan mahdolliseen: murhaan vai oliko kyseessä tappo?

Patetia on elokuvan voimakeinoista vaarallisimpia ja samalla voimakkaaimpia: oikein käytettynä.

Ei, ei kaikki ollut suinkaan hyvää, mitä Ilkka näytti. Mukana oli turhaa turinaa, epäselvää puhetta, tarpeetona näyttämistä, elokuvallisuduen puutetta.

Mutta ehdoton potentiaali. Mihin ? Yksi pitkä dokumenttielokuva elokuvateattereihin? Ja lisäksi kolme-neliosainen tv-sarja ? Ja ohjaaja saa tehdä oman 7-osaisen sarjansa? Vai mitä?

Ja tästä se huutaminen repesi. Kun näkee, että materiaalissa on aivan harvinaisen, veren pysäyttävän elokuvan potentiaali. Ja jos se sitten ryssitään , kun ei tehdä taiteellisen työn perusratkaisuja: valintoja,poisjättämisiä, niin minä hermostun kun en vielä pysty määrittelemään alkujen ja loppujen perusteella, mikä on paras ratkaisu keston suhteen. Ja Ilkka, kokien jälleen kerran että häneen ei luoteta että näyttö ei vieläkään riitä.

Tällaista näiden dokumenttien teko useinkin on. Nähty materiaali askarruttaa mielessä ja Yleisradion hallinnolliset kiemurat ja strategiset uudistukset tuntuvat vain ahdistavilta esteiltä, kun ajatukset pitäisi olla kirkkaina ratkaisemaan: miten Ilkka Ilkareen jutun saisi tuotannollIsesti sellaiseen vetoon, että siitä tulisi se, joka materiaalissa on ja piilee: kansainvälisen luokan, äärimmäisen tärkeä ja koskettava dokumenttielokuva.

6 kommenttia

UUDEN SUKUPOLVEN DOKUMENTTI

2 kommenttia

Hirveä otsikko blogille, mutta asia onkin niin vakava. Olen pari viikkoa ajatellut ja analysoinut kysymystä siitä, miten paljon dokumentäärinen ilmaisu on todella muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Ja miksi alle 45-vuotiaat eivät katso Yleisradion dokumenttiohjelmia –poikkeuksia lukuunottamatta. Millainen on uuden sukupolven dokumenttielokuva?

Kaikki lähti liikkeelle siitä, että Ilkka Saari lähetti minulle tiedoksi Erik Bäckmanin tekemän listan siitä, millaisia dokumentteja eri ikäryhmissä katsotaan. Ja niillä listoilla eivät Ykkösdokumentti ja Dokumenttiprojekti alle 29-vuotiaiden keskuudessa juhli.

Tämänjälkeen kävin läpi jokaisen viime vuoden Ykkösdokumentin ja Dokumenttiprojektin ohjelma etsien, kuinka moni niistä oli tavoittanut alle 45-vuotiaiden keskuudessa edes 10 %:n markkinaosuuden.( Eli kuinka moni dokkari oli kiinnittänyt edes joka kymmenennen televisiota katselleen alle 45-vuotiaan katsomaan itseään).

Tulos oli murhaava.

Ok lievennetään vähän. Kyllä Dprojektilla oli myös elokuvia, jotka saavuttivat nuorisoa. Kyllä pakkolasku Hudson-jokeen keräsi Ykkösdokumentilla paljon nuoria,. Kyllä aivan oikein: Docpointin lähes 30 000 katsojan keski-ikä on 25 vuotta? Joo aivan oikein- Erik Bäckmania lainaten – nuoret kasovat dokkarit toiselta julkaisualustalta, Areenassa dokumentit keräävät hyvin katsojia. Kyllä määrätyt tiededokumentit löytävt nuorempaa katsojakuntaa jne.. jne..

Mutta. Silti vakavan tarkastelun paikka.

Ja enemmän mietiessäni: kysymys ei ole vain iästä, vaan siitä että aika ( digitaaliset viestinnän, lisääntynyt tarjonta, informaatiolähteiden räjähdysmäinen kasvu, ehdottomien totuuksien hälventyminen, jokaisen omakohtainen kuvaaminen – kännykkä, kamerat – jne....) on muuttanut sitä, miten luemme dokumentäärisiä tuotantoja.

Ja kun olen yrittänyt löytää jotain ratkaisuja niin työkaluna olen jakanut tuotannot: sekä Dprojektin että Ykkösdokumentit seuraavasti:

Dokumentin luonne:

KONVENTIONAALINEN DOKUMENTTI ver "UUDEN SUKUPOLVEN DOKUMENTTI"

Ennustettava ( katsomatta dokumenttia
tietää, mitä se tulee sanomaan ja kertomaan) .

Uteliaisuutta herättävä, uuden asian kertova, avaava

Asialähtöinen ( dramaturgialtaan temaattinen,
informaatiota antava, sanallinen)
Tarinankerronnallinen ( dramturgialtaan emotionaalisen jännitteeseen perustuva)

Staattinen ( paikalleen pysähtyneen, hitaan
oloinen)
Virtaava, energinen ( etenpäin menevä)

Sanoman sisältävä ( maailmanparantaminen,
tekijän viestin lähettäminen)
Kysyvä, katsojalle johtopäätökset jättävä,tarinan kertova

Asiallinen ( objektiivinen, tasapuolinen)

Emotionaalinen ( kantaa ottava, henkilökohtainen)

Hyväksyttävä

Arvo-ongelmallinen

Nostalginen( katsojan muistoihin sitoutuva,
niitä herättävä)
Uutta tietoa, uutta maailmaa avaava ( ei ristiriidassa vasempaan puoleen välttämättä)

Asialähtöinen ( suuresta, yhteiskunnallisesta
asiasta liikkeelle lähtevä, henkilöt valikoituvat
asian kertomisen kautta

Pienilähtöinen ( dokumentti lähtee liikkeelle pienestä kertoessaan suurestakin asiasta)

Yleinen ( yhteiskunnallinen, poliittinen,
kantaa ottava)
Yksilöllinen ( omaan henkilökohtaiseen elämään liittyvä, ei sulje pois
välttämättä yhteiskunnallisuutta)

Kameratyöskentely näyttää (on ulkopuolinen
eikä tulkitse, neutraalia)
Kameratyöskentely kameran edessä tapahtuvaa
toimintaa seuraava tai toisen todellisuuden
kertomiseen pyrkivää.

Sanallinen ( informaatioon uskova)
Kuvallinen ( tarinaan tai emotioon tähtäävä)

Päähenkilö julkinen ( esittää itseään)
Päähenkilö yksityinen ( läsnä oleva, julkisesta
roolista pidemmälle menevä

Voice over informatiivinen, esittävä
Voice over henkilökohtainen, läsnä oleva,
tarinaaa rakentava

Eheä ( yhtenäiseen kokonaisuuteen pyrkivä)
Vapaa ( eri metodeja käyttävä, rakoja jättävä)

Selvästi ikäryhmästä lähtevät:

Päähenkilöt keski-ikäisiä tai vanhempia.
Päähenkilöt nuoria.

Dokumentin aihe iäkäs ( alzheimer,syöpä,
eläkepolitiikka liukuen rahapolitiikkaan, poliittiseen
päätöksentekoon jne.. turvallinen, oman
maailmankatsomuksen mukainen)
Dokumentin aihe nuoruuteen liittyvä (seksuaalisuus, lapsen hankinta,ulkonäkö,riskien ottaminen, maailman etsiminen,
maailmankuvan muodostuminen)

Tätähän voisi tietysti jatkaa, mutta ainakin minulle on ollut hyvin terveellistä katsoa eri tuotantoja tällaisen työkalun kautta ( ja jota voi soveltaa myös muihin kuin perinteisiin dokumentteihin).

Se on auttanut pääsemään myös irti yhdestä pahasta klisheestä:

"nuorten tavoittamiseksi ohjelmat täytyy leikata mahdollisimman nopeiksi ja rytmisesti kiihkeiksi."

Kyllä, mutta vain tapauksissa, jossa kysymys on informaation välittämisestä. Sellaisen tuotannon osalta todellakin on osattava ja pysyttävä käyttämään kaikkia eri välienitä ja tekemään käänteistä ja kurveja, jotta katsoja pysyy mukana ( Riot On ! 2700 skarvia 75 minuutissa).

Mutta kun liikutaan emotionaalisen jännitteen ja tarinankerronnan alueella ei vahvaa emotionaalista jännitettä saa katkaista väkivaltaisella leikkauksella.

2 kommenttia

Miesten vuoro P.O.V:ssa

0 kommenttia

USA:n merkittävin dokumenttielokuvapaikka televisiossa, P.O.V on julkaissut tulevan ohjelmistonsa. Harvoin, jos koskaan ennen P.O.V:ssa on nähty suomalaisdokumentti. Alastomuuden aiheuttamista ongelmista huolimatta Miesten vuoro on nyt Dokumenttiprojektin sukulaispaikalla, yhdessä mm. Armadillon ja If The Tree Falls:n kanssa.

POV means Point of View and is the name of ” American television’s longest-running independent documentary series”, part of the PBS in the US and led by executive producer Simon Kilmurry, who is a frequent visitor to documentary events all over. From him a press release was sent to filmkommentaren.dk – here is an excerpt that gives you the idea that the American audience can watch high quality, creative documentaries. If you want to know more about POV, go to the website, that has trailers, background articles, a blog etc.:

The new season in June kicks off with Kings of Pastry. D A Pennebaker and Chris Hegedus' behind-the-scenes account of France's greatest pastry competition, an epic, a three-day test of passion, perseverance, artistry amd nerves. In advance of the new season, on June 7, POV will present a special encore broadcast of the Oscar nominated film The Most Dangerous Man in America, in honor of the 40th anniversary of Daniel Ellsberg's release of the Pentagon Papers, an event that changed the course of the Vietnam War and world history. POV airs on PBS on Tuesdays at 10 pm...

The season programme tells of people as different as cowboys herding sheep into Montana’s rugged mountains for the last time and aspiring teenage NASCAR drivers whirling around tracks at 70 miles per hour before they’re old enough for driver’s licenses. In addition, POV and the renowned oral-history project StoryCorps will team up for the second year to present everyday people’s intimate conversations in five imaginative and whimsical animated shorts, on television and online.

Also included are soldiers at war and at home, in Armadillo and Where Soldiers Come From; political activists who cross the line into law-breaking and authorities who may be crossing their own lines to catch them, in Better This World and If a Tree Falls; Chinese workers caught in the largest human migration in history, in Last Train Home; a Colombian librarian whose books travel on hooves through inhospitable jungles, in Biblioburro; Finnish men unburdening themselves in a most surprising fashion, in Steam of Life; Russian classmates reflecting on their country’s sweeping transformations on the 20th anniversary of the fall of the Soviet Union, in My Perestroika; and a cunning Cambodian journalist who elicits a startling admission about the 1970s “killing fields” from the highest-ranking surviving Khmer Rouge leader, in Enemies of the People.

www.pbs.org/pov.

0 kommenttia

Vastalauseita

0 kommenttia

Minulla on informaatioähkyä, suljen välillä kaikki laitteet. En halua kaiken ulkopuolisen täyttävän minua niin, etten kuule omaa tai läheisteni ääntä. Esimerkiksi niin tein nyt viikonloppuna, tässä samanaikaisuuksien maailmassa. Japanissa riehuivat tsunamit ja maanjäristykset, Gaddafi kävi väkivaltaisesti kansansa kimppuun. Menin veljeni häihin, suljin katastrofit mieleni ulkopuolelle. Eivät ne mahtuneet häihin. Sunnuntaina ne sitten palasivat kotiini netin ja hesarin välityksellä sekä herättäen tunteita että vaatien ajattelemaan. Ajattelu kehottaa toimimaan, mutta ennalta sovittu kokous esti jopa ydinvoiman vastaiseen mielenosoitukseen osallistumisen. Miten voin sanoa vastalauseeni sekä Gaddafille että tsunamille? (Muutamia muitakin aiheita on). Ja kuka kuulee?

Tässä isossa ja globalisoituneessa maailmassa katastrofit sinkoavat silmillemme, kaikkialta, joka laitteelta. Niitä tulee niin paljon, ettei ole kumma, jos vetää kädet silmilleen ja huutaa: jo riittää. On helpompaa ja turvallisempaa pitääkin kädet silmillään ja keskittyä siihen, minkä voi hallita. Tai ainakin kuvittelee voivansa hallita. Silloin kun ei jaksa maailmaa ja meidän ihmisten toistuvaa typeryyttä, on helpompi katsoa viisijalkaisia ja/tai kännäämistä. Sen voi ohittaa.

Peilisolut, joita muun muassa Riitta Hari on tutkinut ansiokkaasti, selittävät samastumisen periaatteita meitä ihmisessä. Kun näemme jonkun reagoivan emotionaalisesti, kehomme tuntee samaa tunnetta: toisen itkua kuunnellessamme, meissä herää itku, nauru herättää naurua ja niin edelleen. Tahdosta riippumattomat prosessit käynnistyvät ja kykenemme eläytymään toisen ihmisen kokemuksiin. Tähän kykyymme tietenkin perustuukin kykymme nauttia ja kärsiä sekä teatterista että elokuvista. Jotkut lapsitutkijat ovat vieneet peilisolututkimusta eteenpäin tutkien vauvojen ja pienten lasten empatiankykyjä. Kun yksi vauva itkee, niin itku tarttuu muihinkin: ollaan yhtä surussa. Samoin nauru tarttuu. Ja parivuotias tahtoo muille hyvää; hän lohduttaa itkevää antamalla nallen turvaksi. Me, siis ihmiset, voimme hyvin kuuluessamme yhteisöihin. Ollessamme irrallamme voimme huonosti. Tästäkin on paljon tutkimuksia.

Jos näen hyvän, minua koskettavan dokumentin, matkailen sen mukana myös omassa emotionaalisessa maailmassani. Jos dokumentti on lisännyt minussa tietoa maailman kurjasta tilasta, minussa jatkuu tapahtuminen. Mietin, voinko tehdä jotakin vai joudunko vain alistumaan tähänkin kurjuuteen. Usein jään ajatuksiini, mikä ei ole riittävä ratkaisu. Oletettavasti reagoin samoin kuin suurin osa muistakin ihmisistä, iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Perustaltamme olemme samanlaisia.

Ei kai kukaan halua katsoa kasapäin dokumentteja tai reportaaseja, jotka lamauttavat: ei ole toivoa. Maailma hukkuu saastaan, jäävuoret sulavat, kaikki tappavat toisiaan eikä mitään ole tehtävissä. Ehkä olemme tehneet niitä jo tarpeeksi. On aika tehdä toisenlaisia dokumentteja. En tarkoita lässynlässynvalheita ja kaikki on kivaa, vaan sitä, että täällä on koko joukko ihmisiä, jotka aikaansaavat muutosta parempaan ja että muutoskin on mahdollinen. Elokuva voi myös koskettaa meissä olevaa, sanonko, sielua. Me halunnemme sellaisia elokuvia, jotka koskettavat, ovat läsnä, lisäävät ymmärrystä ihmisenä olemisesta, ja kuulumisestamme osana ihmisyhteisöön ja maapalloon, kenties avaruuteen.

Hyviä dokumentteja katsotaan. Docpointin katsojat ovat keskimäärin 25 vuotiaita; docpointin vapaaehtoistyöntekijät ja suurin osa henkilökunnasta ovat nuoria. Kaikki katsovat dokumentteja ja puhuvat niistä. Ylipäätään festivaalit taitavat olla paikkoja, joihin keräännytään yhä enenevässä määrin katsomaan yhdessä elokuvia. Elokuvateatteri onkin elokuvalle hyvä, kollektiivinen paikka. Elokuvan kokemuksen voi jakaa muiden kanssa, ja näin jakamalla toteutamme osaa ihmisyydestämme. Sekin voimistaa meitä. En silti listisi televisiota, sitä tarvitaan. Televisio on helpompi kuin leffateatteri, tavoitettavissa kotisohvalta. Telkkari on toki saanut kotitontilleen kilpailijaksi netin. Useimmat tuntemani ihmiset seikkailevat molemmissa ja myös sulkevat laitteensa kokeakseen jotakin muuta.

Asiasanat:

dokumentti

dokumenttielokuva

0 kommenttia

PELON MAANTIEDETTÄ

0 kommenttia

Ovatko persut pelkureita? Pelätään maahanmuuttajia, että lintukotomme rauha rikkoontuu? Mutta eikö pelko ole myös perusteltua, kun katsoo millainen tuo ulkopuolinen maailma oikein on.

Libya ja Pohjois-Afrikka. Ja sitten Japani, joka on lähes koko ajan mielessä, mutta en ole halunnutkatsoa yhtään televisiouutista. Selaan Hesarinkin nopeasti. Kun Kairossa alkoi kiehua välttelin uutisia, en voinut uskoa, että kaikki menisi hyvin : olin asunut puolisen vuotta pääaukion lähellä. Ja nyt Japani – iskee liian syvälle. Kollegojakaan ei tavoita.

Ja näinhän se on koko ajan. Rwanda, Intian köyhyys, huumejengit Meksikossa, maailman vaarallisin kaupunki Johannesburg, Kongon verikännykät, Kiinan ihmisoikeusloukkaukset, Afganistan, Iran, Irak...naisten asema Pakistanissa tai Saudi-Arabiassa, itsemurhaiskuja, Somalia, Brasilian favelat....

Haluanko minä että tuollainen maailma tulee Suomeen ? Että minun lapseni eivät voisi kävellä turvallisesti illalla kaduilla, että naapuriin muuttaisi iso somaliperhe...

Ok. Ehkä minun Intiassa,Etelä-Afrikassa ja Egyptissä asuneena on helppo sanoa, että ulkopuolinen maailma ei ole tuollainen: että se on paljon, paljon enemmän, paljon rikkaampi. Paljon monipuolisempi ja antoisampi – kaikessa vaikeudessaan.

Mutta entä jos en olisi asunut Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella? Jos mielikuvani olisi lähes kokonaan median antaman kuvan varassa?

Me arvostamme länsimaissa kriittisiä uutisia, että vallanpitäjiä ei päästetä helpolla. Ja meidän uutiskriteerimme ovat helposti ongelma- ja kriisilähtöisiä.

Tai muuten emme kuule tai lue monesta maasta yhtään mitään. Suomelle läheisistäkään: onko Sam Njuoma Namibiassa vielä vallassa – tai elossa? Nepal, ovatko maolaiset hallituksessa vai puskissa ? Tansania, kuinkas kuralla se on vai ei ?

Elokuvat muodostavat emotionaalisesti – oman perhepiriini kokemuksen mukaan – kuvaa maailmasta. Vuonna 2010 suomalaisilla tv-kanavilla esitettiin yli 1700 elokuvaa. Niistä ainoastaan 3 Lähi-Idästä, kaikki Israelista. Ja vain kolme koko Afrikasta, ne kaikki Etelä-Afrikasta.

Entä rakkaat dokumentit ? ups... Päädokkaripaikoilla eri kanavilla lähes 700 ( jätetään luonto,historia ja ruoka pois), niistä USA:n ja Euroopan ulkopuolella kuvattuja sentään noin 150. Mutta, niistä kaksi kolmasosaa: sotaa, luonnonkatastrofeja, köyhyyttä, naisten hyväksikäyttöä – ja viisiraajaisia lapsia.

Eikä oma Dokumenttiprojektikaan pääse ylpeilemään. Koko viime vuodelta vain yhdeksän globaalia tai Länsi-Euroopan ja USA:n ulkopuolella kuvattua dokkaria ( joista kolme Venäjällä ja yksi Blugariassa).

Itsetutkiskelu paikallaan- itse kullakin.

Tervetuloa tiistaina 29.3 klo 14 Yleisradion Isoon Pajaan, keskustelutilaisuuteen HUHUU, MISSÄ MAAILMA ?
Mukana mm. Alexis Kouros, Elina Hirvonen, Hanna Nikkanen, Kimmo Sasi, Hannele Valkeeniemi, Heikki Hellman. Kolmatta ulottuvuuttahan tässä rakennetaan.

Ps. Thomas Wallgrenkin yrittää parantua rasismistaan.

0 kommenttia

Sivut

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

	Iikka Vehkalahti on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
	Tue Steen Müller "everybody knows him" Filmkommentaren
	Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja. DocPoint
	Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija. sedis.blogspot.com
	Timo Korhonen AVEKin tuotantoneuvoja AVEK