Mitä IDFAsta jäi käteen? Kun niin moni suomalainen ( myös YLEstä) osallistuu IDFAan, niin onko se hyödyllistä ?
 
 
Oikeastaan aikaa IDFAssa on vaikea kuvata, koska päivät alkavat yleensä 07.30 ja päättyvät puolelta yöltä – yhdellä puolen tunnin/tunnin tauolla hotellihuoneen sängyssä.
 
Muiden puolesta ei voi kirjoittaa, mutta tuloksissa rahoitus foorum täytti suurin piirtein odotukset.
 
Pitchaus ja sen jälkeen tapaaminen indonesialaisen musiikkidokumentin Jalanan ohjaajan kanssa vahvisti aiemman näkemyksen: Jalananista voi tulla todellinen elokuva. Keskustelu Nino Kirdtzazen ( Durakovan tekijä) kanssa hävitti suurimman osan epäilyistä hänen Gruusia elokuvansa suhteen. Rodrigo Vasquezin materiaali dokumentista Angels in Rio ei puolestaan vakuuttanut, joten tippui listalta. Hollantilaisen Farewell dokumentin 90 minuuttisen rough cutin katson Suomessa mahdollista ennakko-ostopäätöstä varten.
 
Dokumenttiprojektin ja Paul Anders Simman pitchaus ( Frozen Dreams) isossa salissa menisuhteellisen hyvin, vaikka puhuin alussa liian pitkään ja Simma puolestaan trailerin jälkeen eksyi kertomaan historiasta sen sijaan että olisi rautalangasta vääntänyt elokuvan tarinan.
 
Venäjän saamelaisalueella kuvattavan dokumentin tarina on hyvin yksinkertainen. Arktisilla alueilla on mielettömät luonnonvarat, joita kansainväliset yhtiöt pyrkivät hyöty käyttämään. Alkuperäiskansa, saamelaiset jää jalkoihin ( keski-ikä on nyt 44 vuotta). Perinteinen elinkeino, poronhoito ja porotalous on selviytymiselle elintärkeä. Dokumentin toinen päähenkilö Simman ystävä Valerij, joka 30 vuotta sitten oli työn sankari, haluaa paluun vanhaan ja porolaidunten poisottamista komeilta. Hänen vastavoimansa, tulevaisuutta edustava radiotoimittaja Kirill kertooTv-raportissa Valerijn varastavan poroja komeilta. Rikos jota voi verrata Villin Lännen hevosvarkauteen. Tuleva talvi tulee olemaan alueella kova, koska Valerijn porukka on julistanut porojen teurastuslakon alkavaksi tammikuun puolessavälissä.
 
Ja kun commissioning editorit, joille täytyy puhua mahdollisimman selvästi ja yksinkertaisesti( kuten jo Lenin opetti), eivät nähneet tarinaa, moni kommentti keskittyi kysymään sitä.
 
Mutta toisaalta, lähes kaikki pääpelurit (ITVS, NHK, ARTE,ZDF jne..) halusivat tavata Simman jälkeenpäin kahden kesken. Amerikkalainen ITVS ja Japanin NHK tulevat vielä erikseen sanomaan minulle, että he ovat hyvin kiinnostuneita projektista.
 
Ja nyt on tietysti niin, että Simmalla olisi pitänyt olla kokenut ja taitava tuottaja mukana näissä keskusteluissa viemään prosessi loppuun. Yksinäisen ohjaaja-tuottajan on vaikea saada toisella puolella pöytää olevat ammattilaiset vakuuttuneiksi, kun nämä ovat tottuneet työskentelemään
Oscar-voittaja tason tuotantoyhtiöiden kanssa. Ja Dokumenttiprojektin tuottajan tehtävä tämä vakuuttaminen ei viime kädessä saisi olla.
 
Tapaamisten alustaminen kyllä. Niinpä Joonas Bärghell Octoberista tapasi vanhat tuttunsa Ruotsista ja Norjasta ja näyttää saavan Norjan mukaan Ravioli-dokumenttiin, jolloin myös Nordisk Tv and Film Fondin hanat aukeavat.
 
Normaalityö ( istua Foorumin julkisten pitchausten aikana pöydän ympärillä ja kommentoida projekteja) jaettiin yleläisten kesken, koska kukaan ei jaksaisi kolmea päivää lyhyesti, terävästi ja
myös yleisöä viihdyttäen kommentoida tätä ehdotusvirtaa.
 
Niinpä pääosa ajasta menee kahdenkeskisissä tapaamisissa. Laskin keskiviikkopäivän ensimmäisen 3,5 tunnin aikana viisi pitempää tapaamista (Sundance: monta asiaa, Tanskan Elokuvasäätiö: tuotannossa olevan dokumentin rough cut prosessi, Final Cut: pitkään odotetun elokuvan etenemisprosessi, Arte France: mahdollinen suurprojekti Venäjällä ja sen ohjausryhmän muodostaminen, Washingtonin Yliopisto: mahdollinen luentovierailu, SABC: kolme tuotantoa liittyen vuoteen 2010, SABC:n osallistuminen Tel Avivin rahoitusfoorumiin ja mahdollisen comm editor kurssin vetäminen SABC:ssa kesällä 2009, DR: Dokumania sekä Stepsin tulevaisuus)
sekä 11 lyhyempää ( tuottaja esitellen projektinsa ja antaen dvd:n )
 
 Näiden lisäksi 22 lähetettyä sms viestiä
(koskien jonkun dokumentin ostamista Ylelle tai ohjaajan saamista Docpointtiin tammikuussa tai tapaamisen järjestämistä).
 
Ja näiden lisäksi lyhyitä muutaman lauseen informaation kohtaamisia: ( kuten kyllä Dokumenttiprojektissa esitettävä ”Umistaken Child on hyväksytty Berlinareen”,”Sundancen kilpailusarjaan on valittu ainakin nämä elokuvat, tässä dvd:t, mutta valinta on julkinen vasta ensi viikolla”, ” tsekkaa ihmeessä Afgan Star”, ” Obamasta on tulossa suurdokkari ja pian, 600 tuntia kuvattua materiaalia, tässä puhelinnumero” jne jne..
 
Ja tätä ennen olin aamulla katsonut 90 minuuttisen elokuvan rough cuttia puoleenväliin kirjoittaen 4 liuskaa kommentteja ja edessä oli Steps Internationalin kokous BBC:n , Arten, DR:n etc.. kanssa sekä IDFAn Boardin kokous ja illallinen.
 
 Niiden välissä palaveri Vitalij Manskin kanssa, Facing The Enemy elokuvan raaka leikatun version ensimmäisen kymmenen minuutin katselu, Halosen Arto uuden elokuvan esittely Arte/ZDF:lle, Pirjo Honkasalon uudesta elokuvasta kertominen kahdelle festivaalijohtajalle, palaveri ITVS:n kanssa, päivän sähköpostien lukeminen ja kiireellisimpiin vastaaminen ja….
 
Miksihän tämän kaiken kirjoitti ylös. Ehkä siksi, että on ulkopuolisen on vaikea ymmärtää minkälaisia mahdollisuuksia tällaiset kansainväliset tapahtumat parhaimmillaan tarjoavat - ja kuinka paljon niissä myös tehdään työtä.

I know that I am biased in the following – working for the Institute for Documentary Films (IDF) in Prague that organises the Ex Oriente Film training Programme and the East European Forum in Jihlava – but I have to share the joy of the success of 3 projects from Eastern Europe.

The one presented in the big room was almost a winner before the presentation as it had been pitched at other market events. But the taster and the pitch skills of Filip Remunda, one of the directors (the other is Vit Klusak) behind world success ”Czech Dream”, were convincing. ”Czech Peace” about the Americans setting up a military base in the Czech Republic next to a small village has the potential to be another fine film for cinema and television.
The two others were presented in the small room where first Serbian Srdjan Sarenac and French Estelle Robin-You (director and producer) got a big amount of support from the 9-10 editors around the table. They presented ”Village Without Women”, in their own words about ”three Serbian brothers attempt to seduce Albanian women in a last-ditch effort to save their remote, dilapitated village”. The taster promises a film far beyond the comedy that the subject could invite you to think it would be. Second presentation came from Poland, from Centrala film that also made ”Gugara” (reviewed here by Allan Berg). The director Thierry Paladino, who made ”At the Datcha” (reviewed here by me), is Italian-French, but lives in Poland. He wants to follow a puppet-master and his pupil on a tour in the South of France. His taster is pure Renoir in approach, a little short film in itself and it seduced for sure the people around the table. A difficult film for a market like the Forum, but thanks for reminding us that there should still be space for the personal and artistic genre of documentaries. It does not have to be social and political all of it, does it?

www.docuinter.net
www.idfa.nl

Jos mulla ois valta –dokumenttielokuvan pääkuvausjakson päätyttyä helmikuussa istahdin elokuvassa esiintyvän Kallaan koulun 6. luokan opettajan Marko Nampajärven kanssa Hotelli Kemijärven ravintolaan purkamaan kokemuksia kuvauksista ja sopimaan jatkosta.
 
 (Puolivuotta myöhemmin jouduin samassa tilassa esittämään Rekkamies –biisin karaokessa elokuvan ensi-illan jatkoilla katalan tuotantoryhmän salaa valitsemana). Keskustelumme edetessä Marko ehdotti oppimateriaalin työstämistä tekeillä olevan dokumenttielokuvan tueksi. Marko on loistava opettaja, joka haluaa jatkuvasti kehittyä opettajana kokeilemalla uudenlaisia opetusmenetelmiä.
 
Oppilaitoksena Kallaan koulu toimi mielestäni poikkeuksellisen rohkeasti kanavoimalla koululaisten pelot ja toiveet tehtaan lakkauttamisuhasta kansalaisvaikuttamisprojektiksi. Teen itsekin jonkin verran elokuva-alan opetustöitä, joten innostuin Markon ehdotuksesta. Totesimme yhdessä, että suomalaisten koululaisten voisi olla helppo samaistua Kallaan koulun oppilaiden tilanteeseen, kun vieruskaveria uhkaa muutto toisella paikkakunnalle. Lupasin Markolle selvittää oppimateriaalin toteutusmahdollisuuksia.
 
Elokuvan tuotantopäällikön Heidin Puikon kanssa luonnostelimme oppimateriaalin rakenteeksi junamatkan Helsinkiin. Elokuvan lisäksi oppimateriaalissa hyödynnettäisiin Kallaan koulun oppilaiden työstämiä aineita, banderolleja, valokuvia, sarjakuvia, piirustuksia jne. Marko piti luonnosta hyvänä ja ehdotti, että toteuttaisimme myös itse oppimateriaalin tekemisen yhdessä Kallaan koulun oppilaiden kanssa. Näin Helsingin matka oppilaille jatkuisi ja syvenisi entisestään oppimisprosessina.
 
Ryhdyimme Heidin kanssa selvittämään minkälaisia mahdollisuuksia Suomessa on rahoittaa dokumenttielokuvien oppimateriaalien tuotantoa. AVEK:sta meidät ohjattiin Opetusministeriöön, jonne Ylen tuottaja Iikka Vehkalahti antoi pari kontaktia. Pian selvisi, ettei Opetusministeriöstä löytynyt oikein sopivaa hanketta / rahoitusmuotoa. Tarjosimme suunnitelmaamme Yleisradion Oppiminen ja Tiede -osastolle, jossa se herättikin alustavaa kiinnostusta. Yleisradion taholla homma tyssäsi kuitenkin siihen, että heillä oli omana tuotantonaan juuri tekeillä vastaavia teemoja käsittelevä Vallan kahvassa -sarja. Ihmettelin hiukan itsekseni, miksei Yleisradio kytke oppimateriaalituotantoaan enemmän myös rahoittamiinsa elokuvatuotantoihin ja -ohjelmiin jo ennakkotuotantovaiheesta lähtien. Tämän jälkeen nostimme oppimateriaaliprojektimme hyllylle itse elokuvan tuotantokiireiden vuoksi.
 
Toissaviikolla sain ”ystävyyspyynnön” Facebook:ssa AFTRS:n dokkariohjaajalinjan kurssikaveriltani Anne Delaney:ltä. Annelta on juuri ilmestymässä uusi dokumenttielokuva A Well-Founded Fear (http://www.novemberfilms.com.au/films/a-well-founded-fear/), joka kertoo koskettavan tarinan John Howardin -hallituksen käännyttämien pakolaisten kohtaloista. Elokuvan nettisivuilta löysin hienon oppimateriaalin, jonka oli toteuttanut ATOM (Australian Teachers of Media). Kateellisena luin ATOM:n verkkosivuilta australialaisesta käytännöstä oppimateriaalien toteutuksessa.
 
Australian valtion elokuvatukirahoja jakava FFC (Film Finance Corporation Australia) tukee oppimateriaalien (study guides) tekemistä, koska se auttaa elokuvantekijöitä markkinoimaan elokuvaansa oppilaitoksiin ja saamaan sitä kautta lisätuloja. Mediakasvatusjärjestö (ATOM), elokuvien julkinen rahoittaja (FFC) ja elokuvien tekijänoikeusjärjestö (Screenright) tekevät kuviossa yhteistyötä. Screenrights kerää oppilaitoksilta rahat elokuvien tallentamisesta televisiosta ja rahat tilitetään elokuvan tekijöille. Screenrights:n mukaan joissakin tapauksissa tekijöiden royaltit elokuvasta ovat nousseet 35 % oppimateriaalin ansiosta.
 
Itse oppimateriaalin tuotanto toimii seuraavasti. Kaikista FFC:n rahoittamista dokumenttielokuvista lähetään 3 DVD kopiota ATOM:n pedagogiselle asiantuntijaryhmälle, joka tuntee eri oppilaitosasteiden opetus-suunnitelmat läpikotaisin. Asiantuntijaryhmä arvioi voiko elokuvan linkittää osaksi opetus-suunnitelmia ja suosittelee mitkä oppilaitostasot ja oppiaineet olisivat sopivia juuri kyseiselle elokuvalle. Myönteiseen arvion jälkeen ATOM kokoaa oppimateriaalin tekijäryhmän, jonka omakustannehinta yhdelle elokuvalle on noin 1000e. Oppimateriaalit ovat näyttäviä ja laajoja PDF-tiedostoja, jotka julkaistaan ATOM:n verkkosivuilla osana oppimateriaalien hakukonetta.
 
Viime viikolla huomasin, että olin ehkä lähtenyt merta edemmäksi kalaan. Törmäsin netissä Docpointin DOKKINOon ja Koulukino ry:n, jotka tekevät hienoa työtä oppimateriaalien ja elokuvakasvatuksen parissa Suomessa. Docpointin DOKKINOssa on työstetty opetusmateriaalia lapsille ja nuorille tehdyistä (ilmeisesti ulkomaisista) dokumenttielokuvista, jotka esitetään elokuvateattereissa osana DOKKINO-esityksiä eri paikkakunnilla. Koulukino puolestaan tuottaa elokuvista oppimateriaalia koulujen ja päivähoidon mediakasvatuksen tueksi. Koulukinon verkkosivuilta löysin noin kymmenen uuden suomalaisen dokumenttielokuvan oppimateriaalit. Soitin Koulukinoon ja kuulin, että he tekevät oppimateriaaleja lähinnä elokuvateatterilevitykseen tarkoitetuista elokuvista (ehtona 35 mm kopio ja levittäjä valmiina). Yhden oppimateriaalin tuottamisen kokonaishinta on noin 1500e. Koulukinosta kerrottiin, että sattumoisin juuri viime viikolla on aloitettu neuvottelut Koulukinon toiminnan integroimisesta osaksi Suomen elokuvasäätiön toimintaa, mahdollisesti vuoden 2010 alusta lähtien.
Tämä tarina siis jatkoa varten tiedoksi muillekin Suomen oppimateriaali-skenestä pihalla oleville dokumentaristeille, jotka kaavailevat oppimateriaalien tekoa elokuvansa tueksi. Jos joku tietää muitakin dokumenttielokuvien oppimateriaaleja suoltavia tahoja Suomessa, niin kertokaa minullekin! Uskon edelleen vahvasti, että saamme vielä väsättyä oppimateriaalin Jos mulla ois valta –elokuvaan jotakin kautta.
Ehdotus:
Suomessa tuotetaan vuosittain noin 30 AVEK:n ja/tai SES:n tukemaa ns. luovaa dokumenttielokuvaa. Mielestäni tavoitteena tulisi olla, että vähintäänkin kaikista näistä tehtäisiin oppimateriaali tuotantoihin sisäänrakennettuna -prosessina yhteisen formaatin pohjalta. Näin saisimme lisää kaivattuja yleisöjä dokumenttielokuville ja kasvattaisimme tulevia kansalaisia dokumenttielokuvien katsojiksi. Ilman oppimateriaalia dokumenttielokuvan integroiminen opetukseen on riviopettajalle haasteellista. Oppimateriaali olisi siis yksi osa esim. AVEK:lle ja/tai SES:lle loppuselvityksen yhteydessä toimitettavaa aineistoa, joka sitten liitettäisiin osaksi elokuvan esittelyä ja hakukonetta esim. SES:n verkkosivuilla.
Oppimateriaali tulisi tehdä kaikista dokumenttielokuvista levityskanavasta ja esitysformaatista riippumatta. Vuosittainen 30 dokumenttielokuvan oppimateriaalien tuotantokustannus olisi Suomen hinnoilla noin 45 000e. Voisimme saman tien tehdä kerralla kuntoon suomalaisen dokumenttielokuvan kultakauden oppimateriaaleista esim. valikoiden puolet viimeisen 10 vuoden ajalta hintaan 225 000e. (Tämän työn rahoittamisesta voisi vielä tarvittaessa tehdä esim. pienen EU-projektin koulutuksineen, jolloin hankkeen toimijoiden omarahoitusosuus olisi yhteensä reilusti alle 100 000e). Investointi on mielestäni pieni suhteessa saavutettavaan hyötyyn.
”Kansainväliseen kärkeen” tähtäävä tavoite olisi rakentaa dokumenttielokuvien oppimateriaalit Yleisradion Oppimisen -verkkopalvelun tyyliin monimediaisista ja interaktiivisista elementeistä, johon voisi vielä juonia mukaan sosiaalisen median koukkuja.

 
Millaisia dokumentteja maailmassa tuotetaan. Hyvä ikkuna on katsoa IDFAn - maailman suurimmandokumenttitapahtuman -rahoitusfoorumia, jossa esitellään valittuja tuotantoja yli 20 maasta.
 
 
Yli 200 esitetystä hankkeesta IDFAn Foorumiin on valittu Suomesta vain yksi, Paul-Anders Simman Frozen Dreams, joka on Dokumenttiprojektin tuotantoa..
 
Mitä muuta ? Kun aakkosjärjestyksessä lähtee liikkeelle, niin: Rodrigo Vazques ohjaa dokumentin ”Angels Of Rio” korruptiosta, rikoksista ja sukupolvenvaihdoksesta Brasiliassa.
 
Sen jälkeen on monia,joita Ylen paikalla oleva porukka aikoo katsastaa tai joissa Yle on jo mukana.
 
Teema ( Outi Saarikoski) on mukana pienellä ennakko-ostolla hankkeessa, joka kertoo David Baileyn, kuuluisan valokuvaajan, ”toisesta puolesta”.
 
Sari Volanen on puolestaan mukana Thomas Stenderupin tuottamassa dokumenttielokuvassa ”The Believers”, joka kertoo argentiinalaisista jalkapallohulluista, joille jalkapallo on Jumala.
 
Teeman Ritva Leino on kiinnostunut dokumentista, jonka päähenkilönä on legendaarisen Dynastia-televisiosarjan päätähti Joan Collins.
 
Erkki Astala on mukana Ykkösdokumenttia ajatellen tanskalaistuotannossa Euroopan neuvostosta ja sen ensimmäisen presidentin valintaprosessista. Tuotanto on varmasti hitti: aihe on juuri televisiolle sopiva ja ohjaaja on hyvinammattitaitoinen.
 
Jenny Westergård FST:sta on sisällyttänyt tehtävälistalleen Tsekkiläisen unelman ohjaajan Filip Remundan uuden dokumenttielokuvan ”Czech Peace”, joka on ”sotaa edeltävä komedia” USAn suunnitelmista sijoittaa ohjustukikohta pieneen tsekkikylään.
 
Ritva Leino Teemasta on kiinnostunut myös Tokyo Modern sarjaan tulevan palkitun kiinalaisohjaajan Weijun Chenin elokuvasta Sunrise,Sunset. Dokumentti kertoo muotihulluista nuorista Japanissa. ( Samaan sarjaan kuuluu myös Dokumenttiprojektiin tuleva Pirjo Honkasalon uusi hienon, hieno ITO-elokuva, josta tässä blogissa ensi viikolla).
 
Ritvan kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös ruotsalaisohjaaja Görn Olssonin The Black Power Mixtape, joka kertoo vanhaan ruotsalaiseen arkistomateriaaliin perustuen Black Power liikkeestä USAssa.
 
Erkki Astala tekee paljon töitä ja tapaa Foorumin osanottajista monia. Kiinnostuksen kohteina ovat mm. ”hullusta shakkinerosta” Bobby Fischerista kertova dokumentti ja Tom Robertsin uusi Assamin villeistä elefanteista kertova dokumentti. Eki on mukana ennakko-ostolla mielenkiintoisessa Istanbulissa kuvatussa dokumenttielokuvassa, joka tapahtuu pääosin liikenteen ruuhka-aikana.
 
Sari Volanen on jo ennakko-ostanut mm. Jihlavassa pitchatun kolmesta serbialaisesgta poikamiehestä kertovan Srdjan Sarenackin elokuvan.
 
Outi Saarikoski on jo ennakko-ostanut Forumissa pitchattavan ruotsalaistuotannon ” The Only One Who Didn´t Know”, joka kertoo Detroitissa elävästä muusikko-säveltäjästä, joka ei tiennyt olevansa kuuluisuus Etelä-Afrikassa.

Ja Jennyn kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös Bram Crolsin uusin tuotanto ” Flaxmen”, jonka keskiössä on perhe Ranskassa. sekä Donetsk Story. Tässä Jacob Preussin elokuvassa pääosissa voat ukrainalaiset kaivostyöläiset.
 
Miten sitten on mahdollista, että Yle on joko mukana tai kiinnostunut niin monesta vasta Amsterdamissa pitchattavasta projektista ? Koska useimmat tuotannot on jo esitelty muissa, pienemmissä tapahtumissa tai kahdenkeskisissä tapaamisissa. IDFAan kun pyritään valitsemaan
vuoden kerma, myös pitchattavaksi.
  
Ja miksi lähteä jo etukäteen mukaan ennakko-ostolla? Siihen on monta syytä ( joista olen kertonut aiemmin tässä blogissa).Kun rahasta puhutaan, niin annan yksinkertaisimman. Ennakko-ostamalla saa usein tulevan hitin halvemmalla ja Areena-oikeuksista ei tarvitse käydä erikseen vääntöä.
 
Ai niin, mitä tulee Dokumenttiprojektiin ?
 
Enpä tiedä. Viime keväänä olin ITVS:n paneelissa myöntämässä taloudellista tukea indonesialaisellel tuotannolle nimeltä ” Jalanan”. Sen pääosissa on kolme katumuusikkoa ja kuvattu materiaali oli provokatiivista, hullua, raakaa ja hyvin uudenlaisen Indonesian näyttävää.
 
Jo vuosia olen seurannut Pieter van Huystee tuotantoa, joka kertoo arkistomateriaaliin perustuen Zeppelin ilmalaivan matkasta Euroopasta USA:han lamavuonna 1929 ja tapahtumien keskiönä on rakkaustarina.
 
Kolmantena kandinaattina on vanhan tutun, Durakovan ohjaajan Nino Kirdtzatzen uusin elokuva Georgiasta. Yhdessä Erkki Astalan kanssa katsomme, päätyykö elokuva Ylelle ja jos , niin mihin ohjelmapaikalle.