Suomi kuvasta ja Suomen tunnettavuaudesta niin suurta huolta kantavat kansalaiset voisivat joskus matkustaa suomalaisten dokumenttien kanssa eri puolille maailmaa huomatakseen, että  monissa yhteiskunnissa juuri nuoret ja terävimmät ajattelijat tuntevat maamme dokumenttielokuvien kautta.

Jotkut suhtautuvat festivaaleihin väheksyen. Mutta: kun useat suomalaiset dokumentit ovat viimeisen parin vuoden aikana kiertäneet yli 50 maassa. Saaneet huomattavaa julkisuutta, keränneet avajaisiin parhaimmillaan toistatuhatta ihmistä jne.. jne.. Niin merkitys voi olla paljon suurempikuin kalliilla rahoilla järjestetyillä kissanristijäisillä.

Nyt suomalaisia on Kätketyn sydämen maassa. Buenos Airesissa esitellään paitsi suomalaisia dokumentteja, myös valmisteilla oleva, vahva ja omaperäinen tarina Kimmo Pohjosesta. Lisää löylyä Huutajien, Free Time Machojen ja Miesten vuoron suomalaismieskuvaan. Suomalainen mies alkaa olla kysyttyä kamaa maailman markkinoilla.

Tue kirjoittaa:

DOC Meeting Argentina 2010
The first spring day in Buenos Aires, Argentina: Cool it is, was much warmer yesterday, and rain will come, says the receptionist of the hotel. I am here with Danish colleague Mikael Opstrup to tutor at a workshop for 24 filmmakers, who are to pitch their project in a couple of days. Always great to meet new people and new ways of documentary storytelling, some of them breaking the tyranny of narration, but also many who confirms that there is an international structure for telling stories.

The DOC Meeting was founded in 2007 by Guillermo Rossi, who is leading it together with Rodrigo Vila, producer and director of documentaries. The content of the Meeting can be checked at the website, it is actually impressive what they have been able to build in a few years – this year also including screening of films, among them a good selection of Finnish documentaries. Photo: Steam of Life.

The following is taken from the site of DOC Meeting Argentina: ... a space devoted to documentaries meant to encourage the construction of networks among cinematography and television industry professionals, at the national,

regional and international levels; the development of projects under process; the creation of an area for the discussion of different strategies for co-production, marketing and distribution of the documentary genre; and, undoubtedly, a business area created to market documentaries filmed in various formats.

DOC Meeting Argentina 2010 Edition will have a three-day duration and is geared to cinema and television producers, leaders of state-owned or private national and international television networks, filmmakers and television producers, public officials, cultural managers, lawyers, educators and other film and television industry-related professionals.

DOC Meeting Argentina is divided into three distinct sections:

Conferences, Workshops and Seminars. Two-day duration. Representatives of television networks and co-production funds and forums, among other professionals, will be presenting lectures on topics such as co-production, acquisitions, distribution, new technologies, legislation and copyright.

One On One Meetings. One-day duration. A business roundtable will be held as part of DOC Meeting Argentina. In this roundtable, producers, buyers and sellers will have a chance to show their projects – completed or under development – to co-producers, television representatives and organizations.

Pitching Forum. In DOC Meeting Argentina, producers and/or directors will have a chance to present their projects to a group of 12 Commissioning Editors (representatives of international television networks who are responsible for the co-production or pre-purchase of documentaries), with the intention of receiving international financing for their projects. Twenty-four projects will be selected.

http://www.docmeeting.com.ar/english.php
 

Tämä päivä, keskiviikko, ei ole tavallinen dokumenttielokuvapäivä Helsingissä. Mutta ei se harvinaista ole, ettei elokuvan tutkija repeä kaikkialle. Vaikka mieli tekisi sanoa kyllä, on sanottava toisinaan myös ei.

Aamupalaveri, josta emme edes tulosvastuun aikoina pidä pöytäkirjaa, oli kuten joka aamu Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa eli KAVAssa tutkijakollega Ilkka Kippolan kanssa. Meillä on paljon yhteistä. Höyläämme raameja dokumenttielokuvan sodanjälkeisiä vuosia käsitteleviin historiateoksiin. Ensimmäiset neljäkymmentä vuotta
tulivat esitellyksi vuosi sitten ilmestyneessä järkäleessä, uudet vuosikymmenet näillä näkymin 2012 ja loput seuraavana vuonna.

Haastattelemme uutta kirjaa varten dokumentaristeja. Huomenna vuorossa on Lasse Naukkarinen. Digitaalinauhuriin on otettava varapatterit, kun hänellä on niin pitkä ja menestyksekäs ura. Lassen töitä on ehdolla myös Docpointin äänestyksessä, jonka perusteella rakennetaan ensi tammikuuksi esityssarjaa. Esivalitulta äänestyslistalta puuttuu vaikka mitä klassikkoja. Sen verran olen jutussa mukana, että niistä voi valittaa vaikka tämän jutun kommentteihin – DP:n sivuilla kommenttimahdollisuutta ei ole.

Mutta teemme Ilkan kanssa myös sarjaa arkiston aarteista Kavan teatteriin Orioniin. Tämän päivän näytöksessä valkokankaalta puhutellaan erityisesti korvaa, sillä syksyn ensimmäinen esitys keskittyy erityisesti urheilusta tuttuihin selostajiin lyhytelokuvassa.

Koska illan show oli jo aamulla kunnossa, päivittelimme päivän monia tapahtumia. Totesimme lautaselta kahvia ryystäessä hieman pettyneenä, että Helsingin Sanomat oli ohittanut Orionin esityksen tänään maininnatta. Elokuva oli kyllä muuten esillä. Elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa (R&A) oli saanut sijaa, ja päivän menoissa
mainittiin Sakari Toiviaisen ja Kari Uusitalon toimittama teos Mika Waltarista elokuvien käsikirjoittajina.

HS:n televisiosivuilla esiteltiin oikein perusteellisesti päivän mehevä dokkari, Jouko Aaltosen Kongon Akseli.Yksi kiintoisa ulottuvuus muuten mukavasta kirjoituksesta puuttui. Elokuvasta käy hyvin ilmi, kuinka paikalliset asukkaat eivät suinkaan ole innostuneita, vaan jopa vihamielisiä kohdatessaan vaalean kuvausryhmän mustan Afrikan keskellä. Näin sen viime vuonna DocLoungen näytöksessä ja jouduin kommentoimaankin sitä sadan katselijan eteen aivan yllättäen, vanhaa poliittista termiä käyttäen "laskuvarjomiehenä".

R&A:n dokkaritapaus on tänään esitettävä Janus Metzin Armadillo, josta Iikka Vehkalahti kirjoitti Dokblogiin jo Cannesin festivaalin yhteydessä toukokuussa. Koska olen ajan hermolla, tiedän että Dokumenttiprojekti näyttäisi esittävän sen lähinnä facebook-ryhmäläisistä koostuvalle yleisölle tänään Elokuvasäätiössä.
Sivusilmällä katsoin eilen, että ohjaaja Janus Metz oli aiheesta televisiohaastattelussa, mutta Ylen Areenan haku ei sitä äsken yrittäessäni tavoittanut – mikä lienee ollut kanava päällä. Metz ei varmaankaan ole paikalla paneelissa, jossa elokuvasta keskustellaan. Mutta nyt on niin, että sinne en mene. Kun en ehdi vaikka haluaisinkin.

Omassa talossakin tapahtuu: Teuvo Puron mykkäelokuva Meren kasvojen edessä (1926) on restauroitu ja esitetään iltapäivällä Kavan teatterissa, kaupungin uusimmassa esitysteatterissa Kino Tuliossa henkilökunnalle. Tietysti tänään. Mutta ähäkutti, näin tämän varhaisen "kauhuelokuvan" jo keväällä Turun Suomalaisen elokuvan festivaaleilla.

Ennen kuin lähden tästä Orioniin, kerrottakoon, että näinä päivinä järjestelimme Sauli Pesosen kanssa matkaa Oulun elokuvakeskuksen dokkaritapahtumaan lokakuussa, Tieteen ystävien seuraan täällä Helsingissä on pyydetty lokakuun alussa ja ensi viikolla on yliopistolla elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentuurihakemukseni julkinen osio, opetusnäyte, jonka pidän sodan katsauksista.

Dokumenttielokuva ei siis elämästä lopu tekemällä sitä mitä teen. Kirjoittelen näistä kokemuksista ja ajatuksista jatkossa tänne Dokblogiin. On aivan erityisen toivottavaa, että lukijat kommentoisivat.
 

Kaikki ei ole rapakon toisella puolella suurta. Dokumenttielokuvan tekijät painiskelevat paljon enemmän rahahullien kanssa kuin esim. suomalaiset. Ja USAn vuosittainen dokumenttirahoitustapahtuma IFP on monessa suhteessa vaatimattomampi kuin moni eurooppalainen tapahtuma.

Mistä pidän New Yorkissa järjestettävästä IFP-tapahtumasta on sen peruskonsepti. Tapahtumaan on valittu 60 eri dokumenttiprojektia, joiden trailerit ja treatmentit pääsi näkemään etukäteen netin kautta ja varaamaan tapaamisen.

Perillä on sitten ollut mahdollisuus ennen tapaamisia katsoa 10-30 minuutin koosteet valmisteilla olevasta elokuvasta, jolloin puolen tunnin tapaamiset voivat keskittyä keskustelemaan : kuulla, mihin elokuvantekijä
tähtää prosessissa ja esittää kysymykset epäilystä herättävistä tekijöistä.

Minkälaisia tuotantoja USA:sta sitten on kehitteillä? Poliittisia, käsitellen tätä päivää tai pimeitä tapahtumia menneisyydessä. Hyvää tarkoittavia: ymmärryksen lisääämiseen vieraista kulttuureista tähtääviä. Ja taas poliittisia: ilmastokysymys rasismi. Henkilökohtaisia: seksuaalinen suuntautuminen. USA tänään: mustien asema. Vaihtoehtoihmisten kohtalo: koska dokumentaristit kuuluvat pääsääntöisesti heihin.

Mutta mielenkiintoista on, että lähes poikkeuksetta jokaisessa ulkomailla kuvattavassa dokumentissa ”täytyy” olla kotimaan aspekti. Diamon in the Dunes- projektin asetelma on vahva: alkuperäiskansan ja valoittajan- kiinalaisten - elämä toisistaan erossa kaupungissa, josta en ole koskaan kuullut mitään. Miten he tulevat toimeen, yhdistääkö... baseball heidät. Brassland on elokvua Serbian maailmankuulusta torvifestivaalista, jonne matkustaa torvisoittokunta... New Yorkista. Haitin maanjärjestysalueella toimiva pelastusporukan jäsenet ovat ... jenkkejä. Tai sitten tarinaa kuljettaa elokvuantekijä ... USA:sta.

Sama trendi globalisoituvassa maailmassa on nähtävissä kaikkialla. ”Miten elokuva liittyy minun maahani” on liian yleinen kommentti kansainvälisillä foorumeilla. Yksinkertaisen tason liitäntä katsojan ja elokuvan välillä.

Mitä vahvaa on löytynyt IFP:ssa ensimmäisen päivän jälkeen? Lithium on elintärkeä metalli ympäristöystävälliselle autoteollisuudelle, uudet akut tarvitsevat sitä. Lithiumin arvo ( myös Suomessa on muuten sitä) on nopeasti kymmenkertaistunut. Missä maassa on puolet maailman tunnetusta lithium-varannosta. Boliviassa. Eva Moraleksen maassa. Oscar-voittaja Alex Gibney on vastaava tuottaja projektissa, joka iskee kovin kuumaan kysymykseen. ( Ja tietysti Sheffieldin Meetmarketiin on pyrkimässä samanlainen projekti Saksasta).

Aivan valloittavaa on ensikertalaisen elokuvantekijän 20 minuutin materiaalikooste Diana Vreelandista. Jos tarina saadaan kokoon – leikkaajana on sama parivaljakko kuin Valentinossa- niin luulenpa, että siitä voi tulla oikea hitti.

Eri puolilla maailmaa on syntynyt tuotantoja, jotka perustuvat tarinankerronnan peruselementtiin: ihminen kertoo tarinan. Tänä päivänä kameralle. Tähän konseptiin perustuva Dokumenttiprojektin tuottama Tarinateltta uudistuu nyt sunnuntaista lähtien ja sanoisin: kannattaa katsoa.

Kun David Lynch matkustaa läpi USA:n ja tallentaa tavallisten ihmisten tarinoita ( 2-5 min) kameralle, se on hienoa. Kun Washington Post julkaisee nettisivuillaan valkoista taustaa vasten kuvattuna ihmisten pieniä tarinoita ( 1-5 min), se on erinomainen idea.

Kun Tarinateltta ( ja Lönnrot-konseptia) on esitelty eri yhteyksissä kansainvälisesti hanketta on pidetty erinomaisena ja se on jopa palkittu.

Kaikissa näissä kysymys on siitä, että objektin sijasta ihmiselle annetaan mahdollisuus olla subjekti. Hänellä on oikeus valita, minkä tarinan hän kertoo.

Ja toisaalta on palattu tarinankerronnan alkulähteelle. Mikä on hyvä tarina.

Tarinatelttaa uudistuu 19.9 alkaen. Nyt studioteltassa isännöi koko Tarinateltan idean synnyttänyt Benjamin Oroza ja isännöi hyvin. Ensimmäisen osan kertojina ovat Vesku ja kainullainen kansanedustaja Marja Kyllönen.

Ja tärkein uudistus. Muutamassa viikossa Tarinateltan sisällä voidaan nähdä Tarinateltan nettialusta, jossa on kymmeniä muita tarinoita katsottavana. Kiitos Tokemin ja Antti Haasen porukan.

 http://ohjelmat.yle.fi/dokumenttiprojekti/lonnrot_2017/alueet/tarinateltta